yla
logo
banneri_yla
banneri
banneri_ala
banneri_oik
ShakkiNet - artikkelitkulma_yla

Huippujännittävä loppukierros: Carlsen vei turnausvoiton

Lontoo, 15.12. 2009, Antti Parkkinen

Lontoon turnauksen seitsemäs ja viimeinen kierros tarjosi nähtäväksi kilpailun kenties railakkaimmat ja viihdyttävimmät pelit. Kilpailua alusta saakka johtanut Magnus Carlsen pelasi mustilla Nigel Shortia vastaan, ja heidän pelinsä päättyi viimeisenä. Se kesti yli toisen aikatarkistuksen ja päättyi erittäin vaihtelevien tilanteiden jälkeen tasan asemassa, jossa kummallakin pelaajalla oli jäljellä enää pelkät kuninkaat. Peli seurasi pitkään sisilialaisen puolustuksen lohikäärmemuunnelman teoriaa, ja 22. siirron jälkeisessä asemassa valkeilla pelannut Short piti asemaansa parempana. Valkealla oli parempi sotilasasema, ja avoimella laudalla lähetti on yleensä ratsua vahvempi nappula. Short kuitenkin yliarvioi asemansa ja joutui pian huonommalle puolelle. Valkean 25. Df2 oli Shortin mukaan turha siirto. Hän luuli valkean voittavan kiinnitykseen jäävän mustan ratsun e3:ssa, mutta hänelle kävi pian ilmi, että Carlsen oli ymmärtänyt paremmin aseman vaatimukset tuomalla ratsun tukikohtaansa. Short joutui pian huonommalle puolelle ja pelin jälkeen hän pitikin pelijatkon sijaan valkealle mahdollisena siirtoa 26. Le4.


Välittömästi pelin jälkeen yleisön edessä tehtävät analyysit eivät tietenkään pysty kertomaan lopullista totuutta pelin kulusta, ja tällä kertaa Carlsen kieltäytyi osallistumasta analyysisessioon, ilmeisestikin pelin yllättävien käänteiden aiheuttama stressi ja väsymys oli liian suuri. Seuraankin jatkossa Shortin arvioita pelin kulusta. Valkea joutui pian lähes häviöasemaan jouduttuaan heikentämään sotilasasemaansa kuningassivustalla ja oli mustan siirron 34. – Rg3 jälkeen lähes liikuntakyvytön. Carlsen ei kuitenkaan käyttänyt tarjoutuneita tilaisuuksia hyväkseen. Pelijatkon sijasta ehdotettu 37. – g5 olisi Shortin mukaan ratkaissut pelin välittömästi. (Jos 38. fxg5, niin f4 ja valkea joutuu uhraamaan lähettinsä mustan etenevään f-sotilaaseen.)

Short puolustautui kekseliäästi ja siirsi ensin f-sotilastaan eteenpäin f6:een asti, missä se muodosti pysyvän uhkan mustan kuningasasemaa kohtaan. Myöhemmin valkea sai vastapeliä myös etenemällä c-sotilaallaan, joka lähestyi korotusruutua ja vei mustan huomion pois omista hyökkäysaikeistaan. Silti Short luuli vielä pelijatkossakin häviävänsä pakottavasti noin 50 siirron paikkeilla. Carlsen ei kuitenkaan huomannut siirtoa 54. – Dxf6, minkä jälkeen hänelle olisi jäänyt vielä voitonmahdollisuuksia. Pelin loppuvaiheissa Carlsen oli jopa joutua huonommalle puolelle ja Shortin mukaan melkein löi 56. siirrollaan valkean c5-sotilaan, mikä Shortin mukaan olisi johtanut pikaiseen mattiin.

Pelin lopussa tilanne vaihteli niin nopeasti, etteivät paikalla olleet suurmestaritkaan enää pysyneet kärryillä siitä, kummalla pelaajista loppujen lopuksi oli parempi asema. Lopputuloksena siis tasapeli. Short sanoi pelin jälkeen pelanneensa erittäin huonosti ja Carlsenkin selvisi lopulta säikähdyksellä, kun tasapelikin riitti turnausvoittoon kun toisena ollut Vladimir Kramnik ei hänkään pystynyt voittamaan omaa peliään Hikaru Nakamuraa vastaan.


Kramnik pelasi mustilla nimzointialaista puolustusta, mutta peli lipesi jo pian avausteoriasta omille poluilleen. Kramnikin mukaan siirron 12. Rxe5 jälkeen olisi voinut seurata villimpiä jatkoja kuin itse pelissä. Myös siirto 14. Lf5 olisi hänen mukaansa ollut mahdollinen valkealle. Pelijatkossa Kramnik sanoi olleensa pitkään tyytyväinen asemaansa ja pitäneensä sitä mustan kannalta vähintään tasaisena ja vähän edullisempanakin. Musta onnistui välttämään riskaabelit jatkot, kuten 20. – Lh5, joka olisi voinut johtaa valkean hurjaan hyökkäykseen valkean tuodessa jommankumman torninsa g1-ruutuun. Pelijatkossakin Kramnik ajatteli pitkään omaavansa voitonmahdollisuuksia kuningassivustan vapaasotilaiden ansiosta, mutta valkea sai luotua sen verran vastauhkauksia että sotilaat eivät päässeet etenemään, vaan Kramnik katsoi parhaaksi tehdä tasapelin siirtojen toistolla.

Englantilaiset suurmestarit Michael Adams ja David Howell, jotka olivat pelanneet kaikki ensimmäiset kuusi peliään tasan, voittivat kumpikin pelinsä. Ensin päättyi Howellin peli. Hänellä oli mustat, vastassa Ni Hua ja avauksena espanjalaisen puolustuksen Arkangeli-muunnelma. Pelin avainsiirto oli mustan viattomalta näyttänyt 12. – b3. Uhraamalla sotilaan musta sai valkean kuningataraseman sotilasaseman sijoiltaan, ja mikä tärkeintä, espanjalaisessa puolustuksessa usein tärkeää osaa näyttelevä valkean valkoisilla ruuduilla kulkeva lähetti jäi kokonaan sivuun pelitapahtumista loppupelin ajaksi. Howellin mielestä valkean 25. Lxd4 oli paha virhe, joka lopullisesti ratkaisi pelin tuloksen. Pois vaihdettu valkea lähetti oli siihen saakka pitänyt valkean asemaa kasassa, mutta vaihdon jälkeen musta sai nopeasti valkean lähes pakettiin. Valkean lopullinen virhe oli Howellin mukaan 29. g4, jonka tilalla olisi pitänyt yrittää mahdollista jatkoa 29. Rf2 Ld4 30. Txe8 Txe8 31. Kf1 Te3 32. Td1, mutta silloinkin musta olisi voinut edetä kiirehtimättä sotilaillaan ja tuoda kuninkaansa mukaan peliin tukemaan niitä, kun valkea olisi joutunut pitämään upseereitaan sidottuna nappuloidensa puolustamiseen. Tyylikäs voitto Howellilta, joka siis selvisi tappiotta ensimmäisessä huipputurnauksessaan.


Adamsin ja Luke McShanen peliä tullaan vielä tutkimaan paljon shakkilehdistössä. Se alkoi espanjalaisen puolustuksen suljetulla muunnelmalla ja seurasi pitkään teorian kaluttuja luita. Kuten tuossa avauksessa yleensäkin, pelissä ei näytä ensiksi tapahtuvan juuri mitään, kun kumpikin pelaaja seuraa omia suunnitelmiaan ja suurin osa nappuloista pysyy laudalla. Sitten kun nappulat pääsevät toistensa kanssa kontaktiin, purkaus voi olla hyvinkin raju. Niin kävi tälläkin kertaa. Adamsin mielestä valkean asema oli 30 siirron paikkeilla strategisesti edullisempi, mutta kukaan ei olisi osannut odottaa, mitä seurasi. McShane uhrasi 33. siirrollaan ratsun g2:ssa ja sen jälkeen pelilaudan tapahtumat olivatkin yhtä ilotulitusta, josta kukaan ei varmaan vielä pysty kertomaan ehdottoman luotettavaa arviota. Adams hallitsi kuitenkin paremmin hurjat taktiset käänteet ja otti ansaitun voiton.


Adams ja Howell nousivat voitoillaan jakamaan kolmatta sijaa turnauksessa, jossa voitoista kamppailtiin innolla, mutta jossa silti tehtiin runsaasti tasapelejä, eivätkä viime aikoina hyvässä kunnossa olleet Nakamura ja Short pystyneet voittamaan yhtään peliä. Turnaus oli upeasti järjestetty ja huonomminkin pärjänneet ovat varmaan tyytyväisiä siihen, että saivat tilaisuuden osallistua.

Tässä lopputulokset:

1. Carlsen 13/21
2. Kramnik 12
3.-4. Adams ja Howell 9
5. McShane 7
6.-7. Nakamura ja Ni Hua 6
8. Short 5

(Perinteisen pistelaskutavan mukainen järjestys 
  olisi ollut seuraavanlainen:
1. Carlsen 5/7
2. Kramnik 4,5
3.-4. Adams ja Howell 4
5. Nakamura 3
6.-8. McShane, Ni Hua ja Short 2,5)

Tällä palstalla vielä lähipäivinä mahdollisesti ainakin lisää kuvia kisapaikalta ja Lontoon länsipuolen maisemista!


TURNAUSVOITTAJA

KISASIVUT