Tilastoja Suomen henkilökohtaisista

miesten shakkimestaruuskilpailuista

Miesten tämänvuotinen shakin suomenmestaruusturnaus oli kaikkien aikojen kuudeskymmenesneljäs. Sen kunniaksi että tuo shakinharrastajille pyöreitä vuosia tärkeämpi luku tuli täyteen, esittelen kilpailutuloksista kokoamani tilastot. (Tulosten tärkeimpänä lähteenä on ollut Pekka Palamaan Suomen Shakkiliiton 70-vuotishistoriikki. Pyydän ilmoittamaan tilastoissa mahdollisesti esiintyvistä virheistä, jotta ne voidaan oikaista.)

Taulukoista käy ilmi tilastokärki mestaruuksien ja osanottokertojen määrän suhteen, samoin useimpia pelejä pelanneet ja eniten pisteitä keränneet. Erillinen tilasto on tehty osallistujien prosentuaalisista kokonaistuloksista. Niistä näkyy mestaruuksien määrää selvemmin, ketkä pelaajista ovat menestyneet jatkuvasti ja onnistuneet vuodesta toiseen pysyttelemään mastaruusturnauksien kärkipäässä. Liitetiedostona on aakkosellinen luettelo kaikista kilpailuihin osallistuneista pelaajista ja heidän tuloksistaan jokaisessa kilpailussa erikseen ja kaikissa turnauksissa yhteensä (sijoitukset, piste- ja pelimäärät, prosentuaaliset tulokset).

Kilpailujen määrässä on otettu lukuun Suomen Shakkiliiton ensimmäinen mestaruusturnaus vuodelta 1922 ja sen jälkeiset vuosien 1928 ja 1931-1934 kaksinottelut, joissa edellinen mestari kohtasi haastajan ja joissa ei siis ollut kuin kaksi osanottajaa. Vuodesta 1935 lähtien on mestaruudesta pelattu turnausmuodossa, jokaisena vuonna sotavuosia ja vuosia 1972-1982 lukuun ottamatta. Jälkimmäisenä ajanjaksona kilpailu järjestettiin ilmeisesti säästämissyistä vain joka toinen vuosi. Tästä syystä osanottokertojen ja mestaruuksien määrässä on aliedustettuna tuolloin huipulla ollut pelaajasukupolvi, jonka osanotto- ja voittomahdollisuudet harvenivat tuona aikana puoleen. Tämän sukupolven menestyksekkäimpiä pelaajia ovat olleet suurmestari Yrjö Rantanen, kansainväliset mestarit Timothy Binham, Antti Pyhälä ja Eero Raaste sekä Harri Hurme, joiden saavutukset pitäisikin kertoa jollakin sopivalla kertoimella, jotta ne olisivat täysin vertailukelpoisia aikaisempien ja myöhempien pelaajapolvien kanssa. Sama koskee tietysti myös sotavuosia ja sotia edeltänyttä ajanjaksoa. 1920- ja 1930-luvuilla mestaruudesta ehdittiin pelata kaikkiaan vain yksitoista kertaa, ja useimmiten mukana oli vain muutama osanottaja. Kilpailujen pääryhmään saivat ottaa osaa vain shakkimestarit, minkä arvon saavuttaneita oli maassamme tuolloin vielä kovin vähän.

Osanottajamäärä onkin vaihdellut huomattavasti vuosien varrella. Vuonna 1955 mestaruudesta pelattiin tavalla, joka ei ole toistunut: kaksikymmentäyksi pelaajaa jaettiin kahteen alkuerään, joiden kaksi parasta kohtasivat neljän hengen kaksinkertaisessa lopputurnauksessa. Viime vuosien vajaakierroskilpailuihin taas on osallistunut enimmillään jopa kaksikymmentäneljä pelaajaa. Tämä on tuonut tilastoon lisää sellaisia pelaajia, jotka ovat osallistuneet vain kerran tai kaksi eivätkä kuulu aivan maan terävimpään kärkeen. (Jotkut heistä voivat tietysti kohota siihen hieman myöhemmin. Monien nykyistenkin, nuorena aloittaneiden, huippupelaajien alku on ollut vaatimaton. Esimerkkeinä tästä olkoot SM Heikki Kallio ja KvM:t Tapani Sammalvuo ja Jussi Tella. Heillä on myös ollut jo nuorena mahdollisuus osallistua kilpailuihin ulkomailla, eikä Suomen mestaruusturnaus olekaan enää sellainen ponnistuslauta edustustehtäviin ja kansainvälisiin kilpailuihin kuin joskus aikaisemmin.)

Myöskään kaikki kaikkia vastaan pelatessa ei osanottajamäärä ole ollut vakio, vaan se on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen esimerkiksi pelipaikasta riippuen. Esimerkiksi 1950- ja 1960-luvuilla osanottajamäärä oli pitkään neljätoista, mutta kun vuonna 1966 pelattiin Naantalissa, niin yleensä Helsingissä pelattaviin turnauksiin tottuneet helsinkiläiset huippupelaajat eivät syystä tai toisesta halunneet tai voineet matkustaa paikalle ja osanottajia oli vain yksitoista, joista neljä turkulaista, kaksi lahtelaista, yksi raumalainen ja yksi tamperelainen. Tuon tapauksen jälkeen määrä pysyi kauan joko kuutenatoista tai neljänätoista, vaikka välillä turnattiin niinkin kaukaisissa ja eksoottisissa paikoissa kuin Järvenpää (1980), Pori (1986), Jyväskylä (1987) ja Tampere. Vuonna 1995 nähtiin kuitenkin nykyvuosien pohjanoteeraus: turnaukseen osallistui vain kymmenen pelaajaa. Osanottajamääriin ja siihen, onko mestaruudesta kisattu vajaakierroskilpailuna, lieneekin vaikuttanut suuresti myös Keskusshakkiliiton pankkitilin saldo.

Muutama tuloksiin liittyvä yksityiskohta ennen varsinaisia tilastoja. Alkuvuosien kaksinottelujen tulokset ovat tilastoissa mukana sellaisenaan, mutta mestaruudesta pelattujen uusintaotteluiden pisteitä en ole laskenut mukaan. Kilpailun keskeyttäneiden osalta taas olen noudattanut Palamaan esittämiä tuloksia, jotka eivät kuitenkaan ole aivan johdonmukaiset. Reino Niemi keskeytti vuonna 1946 "aiheettomasti" ja hänelle laskettiin tulokseksi nolla jokaisesta pelaamattomasta pelistä, mikä tietenkin vaikuttaa alentavasti prosentuaaliseen kokonaistulokseen. Vuonna 1965 taas silloinen KvM Eero Böök keskeytti kuuden kierroksen jälkeen oltuaan kolmessa pisteessä ja hänelle on kirjattu tuo tulos sellaisenaan. Vuonna 1989 taas Esa Koskinen keskeytti kahden kierroksen jälkeen, mutta häntä ei ole kelpuutettu ollenkaan mukaan kilpailutuloksiin, eikä hän näin ollen esiinny näissäkään tilastoissa. Vuonna 1993 keskeyttäneen Christer Henrikssonin suhteen olen ottanut sen kannan, että laskin mukaan varsinaisten pelattujen pelien tuloksen 0/3. Luovutusvoiton saaneet vastustajat ovat tietenkin saaneet pitää ilmaisen pisteensä.

Vielä tiedoksi sukutarinoiden ystäville: kahdessa perheessä on maan mestaruusturnauksiin osallistunut sekä isä että poika, Rantaset Matti ja Yrjö sekä Ristojat Thomas ja Jan. Kilpailuihin osallistuneita veljeksiä on kolme paria, Jorma ja Jouko Äijälä, Petri ja Risto Lehtivaara sekä Antti ja Hannu Pihlajasalo.

Mestaruuksissa Ojanen ylivoimainen ykkönen,

Westerisellä lyömättömät yksittäistulokset

Eniten mestaruuksia voittaneen nimen tietää jokainen Suomen shakkihistoriaa vähänkin tunteva: KvM Kaarle Ojanen otti osaa kahdeksantoista kertaa, tuli, näki ja voitti kolmetoista kertaa. Tämä on kansainvälisestikin huomattava saavutus, muttei kuitenkaan maailmanennätys. Virolaissyntyinen, vuoden 1967 alueidenväliseen turnaukseenkin osallistunut (ja siellä Viktor Kortshnoita vastaan tasan pelannut) KvM Ortvin Sarapuu voitti Uuden Seelannin mestaruusturnauksen vuosien 1952 ja 1990 välillä kokonaista kaksikymmentä kertaa. Suomessa Ojasen saavutus lienee kuitenkin vaikeasti lyötävissä. Jos yksi pelaaja olisi muita niin paljon parempi, että voittaisi säännöllisesti kaikki suomenmestaruusturnaukset, hän nykymaailmassa varmaankin etsisi muutaman voiton jälkeen kansainvälisistä kilpailuista vahvempaa vastusta, parempia palkintorahoja ja kylmempiä kesiä. Näin muuten kävi jo 1960-luvulla Heikki Westeriselle. Suomen ensimmäiseksi suurmestariksi noussut pelaaja oli kotimaan oloissa vielä ylivoimaisempi kuin Ojanen hieman aikaisemmin. Tulokset puhuvat puolestaan: 13,5/15 vuonna 1968 ja 13,5/14 vuonna 1970! Melkoinen saavutus, jos muistaa, että hän osallistui uransa ensimmäisiin mestaruusturnauksiin huomattavasti vaatimattomammalla menestyksellä: vuonna 1960 Kuhmon Shakkikerhoa edustanut koululainen sai tuloksen 5/13 ja vuotta myöhemmin 3,5/11. Vuoden 1970 tuloksesta tuleekin mieleen seuraavana vuonna muutaman ottelun voittanut Bobby Fischer. Westerisen vastus ei kuitenkaan taitanut olla ihan samaa luokkaa kuin Fischerin kilpakumppanit Mark Taimanov, Bent Larsen ja Tigran Petrosjan.

Ei kannata vähätellä myöskään suurmestari Eero Böökin saavutusta. Kuusi voittoa ei ole vähän, varsinkin jos ottaa huomioon, että yhdeksästä osanotosta yksi oli vuonna 1932 Ragnar Krogiukselle hävitty kaksinottelu ja vuonna 1965 hän keskeytti kisan juuri ennen puoliväliä. Vielä vuonna 1963 Böök voitti turnauksen puolella pisteellä ennen Westeristä voitettuaan tämän komealla sommitelmalla heidän keskinäisessä pelissään.

Seuraavassa taulukossa on mestaruuksien määrän mukaan kaikki mestaruuden voittaneet pelaajat, joita on kaikkiaan kolmekymmentä. Nykypelaajista menestynein on KvM Joose Norri, joka on kahdessatoista kilpailussa kerännyt viisi mestaruutta. Muuten mestaruudet ovat jakautuneet viime vuosina vuosikymmeninä tasaisesti. Norria ja Westeristä lukuun ottamatta kukaan ei ole voittanut useammin kuin kaksi kertaa. 1990-luvulla tuli tavaksi kruunata joka vuosi uusi mestari, ellei sitten Norri ollut kunnossa ja vienyt jälleen kerran pottia.

Ilmari Niemelä osallistunut useimmin,

Eero Raasteella mahdollisuus ohitukseen

Useimmin Suomen mestaruuskilpailuun on shakkimestareista osallistunut Ilmari Niemelä, joka voitti ainoan mestaruutensa ensimmäisessä turnauksessaan vuonna 1948. Sen jälkeen hän ottikin osaa vuoteen 1969 saakka osaa joka vuosi vuotta 1957 lukuun ottamatta. Menestys oli vaihteleva, mutta hän jakoi neljännen sijan vielä vuonna 1967, jolloin uraansa aloittelivat turnauksen kakkonen Juhani Sorri ja kuudennen sijan jakanut, ainoan mestaruutensa jo vuonna 1964 voittanut Ilkka Kanko. Niemelä oli myös maajoukkueen kantavia voimia. Hän osallistui shakkiolympialaisiin seitsemän kertaa (kuten myös Aatos Fred ja Matti Rantanen), mutta olympiatilastot olkoot toisen jutun aihe.

Toivo Salo taas osallistui mestaruusturnaukseen kaksikymmentä kertaa peräkkäin (ja voitti kolme mestaruutta). Vielä viimeisellä osanottokerrallaan vuonna 1960 hän jakoi neljättä sijaa. Osanottotilastossa hän jakaa toisen sijan Eero Raasteen kanssa. Raaste ei tarvitsekaan kuin kaksi turnausta lisää mennäkseen Niemelänkin ohi. Jos muistetaan, että 1970-luvulla turnauksia järjestettiin yleensä vain joka toinen vuosi, niin hänen ja seitsemääntoista turnaukseen osallistuneen Antti Pyhälän saavutukset ovat sitäkin arvokkaampia.

Raaste on ollut huippupelaajista siinä suhteessa epäonnisin, että vaikka hänen nimensä on lähes aina löytynyt tulosluettelon alkupäästä, niin hän ei ole kertaakaan onnistunut voittamaan mestaruutta. Lähimpänä hän oli vuonna 1986, jolloin hän jakoi turnauksen ensimmäisen sijan Yrjö Rantasen kanssa mutta hävisi uusintaottelun. Muita usein osallistuneita ja hyvin menestyneitä, joilta mestaruus on livahtanut käsistä, ovat olleet Heikki Koskinen, Matti Rantanen ja KvM Kimmo Välkesalmi.

Nuoremmista pelaajista KvM:t Joose Norri, Aleksei Holmsten ja Olli Salmensuu ovat ottaneet tavakseen osallistua maan mestaruuskilpailuun säännöllisesti, ja luultavaa onkin, että heidän sijoituksensa seuraavassa taulukossa nousee lähivuosien aikana.

Niemelällä eniten pelejä,

Raaste jälleen kakkonen

Pelimäärätaulukko noudattelee melko tarkkaan osanottokertoja, kuitenkin niin että 1960-1980-luvuilla pelanneet ovat pelanneet enemmän pelejä turnausta kohden kuin aiemmat ja myöhemmät pelaajasukupolvet. Eero Raasteelta puuttuukin Ilmari Niemelän ohittaakseen vain yksi yhdeksänpelinen vajaakierroskilpailu. Muuten tämän tilaston kärki tuskin muuttuu lähivuosina, jos nykyinen lyhyiden turnausten aika jatkuu.

Pistetilastossa Ojasella

muutaman valovuoden etumatka

Kaarle Ojanen johtaa pistetilastoa niin selvällä erolla, että muut pelaajat joutuvat osallistumaan kenties muutamiin kymmeniin vajaakierrosturnauksiin, jos mielivät ohi. Eero Raaste on tämänkin tilaston kakkonen ja myös pysynee tällä sijalla jokusen vuosikymmenen. Tasaisen vauhdin taulukolla pitää yhdeksän kierroksen turnauksessa tehdä seitsemän pistettä joka vuosi kahdenkymmenen vuoden ajan, ja silloinkin pääsee Raasteesta ohi vasta puolella pisteellä. Joose Norri on nuoremmista pelaajista ainoa, jolla on mahdollisuuksia nousta lähivuosina yli sadan pisteen.

Prosentuaaliset tulokset

mahdollistavat vertailun

Kenties ainoa tapa verrata eri pelaajasukupolvien saavutuksia onkin prosentuaalisten tulosten laskeminen. Kaarle Ojasen ylivoimainen ykköstila ei liene kenellekään yllätys, mutta KvM Osmo Kailan kakkossija kenties hämmästyttää. Hänen tuloksiinsa mahtuu myös muutama keskinkertainen turnaus, mutta 1951 ja 1952 hän teki yli 80-prosenttisen tuloksen, vaikkei edes voittanut mestaruutta vaan jäi ensin Ojasesta puoli pistettä ja sitten teki Ojasen kanssa saman tuloksen, mutta Ojanen säilytti mestaruuden puolustajana tittelinsä. Olli Salmensuun kolmas tila on hieno saavutus, mutta muistettakoon, että yksikin jatkossa heikosti sujuva turnaus alentaa helposti kokonaisprosenttitulosta. Sama koskee myös tämänvuotista voittajaa KvM Mika Karttusta, jonka suomenmestaruusturnaukset ovat tähän mennessä sujuneet loistavasti.

Muista kärkipään pelaajista huomattakoon suurmestareiden Yrjölä, Böök, Westerinen ja Rantanen sekä KvM Veijo Mäen komeat suoritukset. Lukijat saavat itse tehdä johtopäätökset muiden sijoitusten vertailukelpoisuudesta. Vertailuja tehtäessä on hyvä pitää mielessä se, että osanottajien määrä on vaihdellut vuosikymmenestä toiseen, samoin kuin se, että osanottajien määrän kasvaessa myös keskimääräinen taso kenties laskee ja hyvän tuloksen tekeminen helpottuu. Korkean suoritustason pitäminen yllä vuodesta toiseen ei myöskään ole helppoa. Siis jos kaksi pelaajaa on saanut suunnilleen saman prosentuaalisen tuloksen, niin mitä useampi turnaus, sitä parempi saavutus! Toisaalta vajaakierroskilpailut eivät suosi tällaista vähän keinotekoistakin laskentatapaa, koska parhaat pelaajat joutuvat pelaamaan enimmäkseen keskenään, eivätkä saa juurikaan helppoja pisteitä turnauksen häntäpään pelaajilta. Tässä mielessä nykypelaajien on vaikeampi päästä tällaisessa tilastossa aivan kärkipäähän.

Ylläolevaan taulukkoon olen kelpuuttanut vain vähintään neljään turnaukseen osallistuneet pelaajat. Lopuksi vielä taulukko muiden parhaista saavutuksista. Johannes Terho ja John L.W. Lillja osallistuivat ensimmäiseen mestaruusturnaukseen vuonna 1922 ja sijoittuivat tuloksillaan toiseksi ja kolmanneksi Anatol Tschepurnoffin jälkeen. KvM Pertti Poutiainen voitti mestaruuden kummallakin osallistumiskerrallaan, vuosina 1974 ja 1976. KvM Antti Pihlajasalo taas on osallistunut ainoastaan mestaruusvuotenaan 1997. Muita mestaruuden voittaneita tässä taulukossa ovat Esko-Matti Hakulinen (1992) ja Mauri Sirkiä (1969).

Liitetiedostossa http://www.shakki.net/history/sm_taulukot.htm on aakkostettuna jokaisen osallistuneen pelaajan tulokset jokaisesta yksittäisestä kilpailusta ja kokonaistulos. Kaikkiaan on pelaajia ollut mukana 204. Ainoa osallistunut naispelaaja on tähän mennessä ollut NKvM Johanna Paasikangas-Tella.

Tämän jutun tilastoja saa vapaasti käyttää kaikkiin shakillisiin ja muihinkin ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Kommentteja ja oikaisuja saa myös lähettää alla olevaan osoitteeseen.

Antti Parkkinen

Antti.Parkkinen@ei_roskaa_shakki.net