Joensuun Shakkikerho
Joensuun Shakkikerho ry (JoeSK) on 1945 perustettu
shakkikerho, joka on noussut viime vuosina maamme suurimpien ja menestyneimpien
shakkikerhojen joukkoon. Jäsenkuntamme koostuu noin 50 aktiivijäsenestä.
Kerhomme sisäinen toiminta on vilkasta. Joensuun shakkikerho järjestää
monipuolista shakkikerhotoimintaa ympäri vuoden.
Joensuun Shakkikerho on aktiivisesti mukana myös kerhon ulkopuolisessa
toiminnassa mm. järjestämällä erilaisia turnauksia ja valmennustoimintaa sekä
nuorille että aikuisille. Shakkikerho on osallistunut kotimaisiin
joukkuesarjoihin ja muutamiin kansainvälisiin turnauksiin sekä tukenut
jäsenistön osallistumista henkilökohtaisiin SM-turnauksiin. Voimavaroja on
panostettu myös erilaiseen järjestö- ja julkaisutoimintaan. Kirkkaimpina
saavutuksina Joensuun Shakkikerholla ovat SM-kultamitalit joukkueshakin
SM-liigassa pelikausilta 2001-2002 ja 2005-2006.
Shakista kiinnostuneet uudet pelaajat ovat tervetulleita tutustumaan
kerhotoimintaan maanantaisin ympäri vuoden kerhoiltana Rauhankatu 4:ssä
(Joensuun ev.lut. seurakunnan puutarhakeskus,
ks. kartta!)
klo 19 - 23.
13.12.2016

Vuoden 2016 puulaakimitalijoukkueet yhteiskuvassa vasemmalta:
Opettajat (hopeaa): Tuomo Paulasto, Juha Kettunen, Tapani Mustonen,
Numismaatikot (kultaa): Jari Heino, Taisto Nygren, Heikki Arppi, Ulkomaalaiset
(pronssia): Amjad Al Hajaj, Slawomir Gorzynski ja Konstantin Mistshoukov.
Kuva: Risto Niemelä
Numismaatikot voittivat puulaakin
Joensuun Shakkikerhon tiloissa järjestetyn, 3 henkilön
joukkuein ja 15+15 minuutin ajoilla pelatun puulaakin Pohjois-Karjalan
mestaruuden voitti Numismaatikot. Voitto oli joukkueelle ensimmäinen.
Joukkueessa pelasivat kontiolahtelainen Heikki Arppi, pyhäselkäläinen Taisto
Nygren ja joensuulainen Jari Heino. Kisaan otti osaa seitsemän joukkuetta.
Tulokset: 1. Numismaatikot 11 (joukkuepisteet/ 14
henkilökohtaiset pisteet), 2. Opettajat 9/12,5, 3. Ulkomaalaiset 9/9,5, 4.
Eläkeläiset (Olavi Riikonen, Tauno Pääkkönen, Arvo Penttinen) 6/9, 5. Ely-keskus
(Risto Niemelä, Pekka Myllynen, Otto Lappalainen 3/6, 6. Keskusta (Miika
Ranimäki, Markus Laakkonen, Nikolai Dimov) 4/8, 7. Antonovit (Anton Antonov,
Maria Antonov, Nikolai Antonov) 0/4.
Finaali: Numismaatikot - Opettajat 3-0
Sijat 3-4: Eläkeläiset - Ulkomaalaiset 1-2
Sijat 5-6: Keskusta - Ely-keskus 0-3
5.12.2016

Vuoden 2016 pikaratkaisemisen P-Karjalan mestaruuskilpailun mitalikolmikko
vasemmalta: Tapani Mustonen (hopeaa), keskellä Timo Porrasmaa (kultaa), ja
oikealla Alia Dannenberg (pronssia). Kuva: Risto Niemelä
Porrasmaa pikaratkaisemisen P-K:n mestariksi
Mikkelissä nykyään asuva Timo Porrasmaa ratkaisi jo kuudetta
kertaa tehtävien pikaratkaisemisen
P-Karjalan mestariksi 5.12. JoeSK:n järjestämässä kisassa. Kuudesta Olavi
Riikosen valitsemasta tehtävästä Porrasmaa löysi neljään täydelliset ratkaisut,
mutta kolmesiirtoiset osoittautuivat vaikeiksi, eikä kukaan löytänyt
niihin ratkaisua. Tasoltaan tehtävät olivat helpompia kuin vuosi sitten, jolloin
pisteet olivat tiukassa joensuulaisen Alia Dannenbergin voittaessa tuolloin
ensimmäisen mestaruutensa. Nyt Dannenberg sijoittui kolmanneksi, ja hopeaa otti
kolme kertaa mestaruuden voittanut joensuulainen Tapani Mustonen.
Aikaa tehtävien ratkaisemiseen oli totuttuun tapaan kaksi
tuntia, ja oikeasta ratkaisusta sai 10 pistettä kustakin tehtävästä.
Tulokset (5 osanottajaa): 1. Porrasmaa 40 pist./2.00 h, 2.
Mustonen 38 pist./1.59 h, 3. Dannenberg 30 pist./2.00 h, 4. Reijo Juntunen 20
pist./1.56 h, 5. Markus Laakkonen.
Kilpailutehtävät (pdf)
Ratkaisut (pdf)
9.8.2016

Mitalistit vasemmalta: Risto Niemelä (hopeaa), Marko Jönhede (kultaa), Juha
Kettunen (pronssia).
Marko Jönhedelle kesäturnauksen voitto
Joensuulainen Marko Jönhede katkaisi Heikki Arpin voittoputken
JoeSK:n vuoden 2016 turnauksissa voittamalla perinteisen 15+15-minuutin
kesäturnauksen. Arppi haki jo kolmatta mestaruuttaan pitkänpelin ja
puulaakiturnauksen voittojensa lisäksi, mutta jäi lopulta kahden pisteen päähän
Jönhedestä ja neljänneksi. Hopealle kiri viime aikoina hyvää shakkikuntoa
uhkunut Risto Niemelä ja pronssia Juha Kettunen.
Tuloksia (20 pelaajaa):
1. Jönhede 17 pistettä/ 19 peliä, 2. Risto Niemelä 16 (vertailu 137), 3.
Kettunen (126), 4. Arppi 15, 5.-6. Tapani Mustonen ja Almad Al Hajaj 13,5, 7.
Teemu Honkanen 13, 8. Reijo Juntunen 12, 9. Miika Ranimäki 10,5, 10. Alia
Dannenberg 10, 11. Pekka Myllynen 9,5, 12. Tauno Pääkkönen 9.
2.7.2016

Heikki Arppi (oik.) ja Tapani Mustonen ratkaisivat
puistoshakkiturnauksen mestaruuden finaalissa.
Kuva: Risto Niemelä
Arppi voitti myös puistoshakin mestaruuden
Kontiolahtelainen Heikki Arppi on tämänvuotinen puistoshakin
Pohjois-Karjalan mestari. Hänen shakkikuntonsa on nyt vahva, sillä hän voitti
muutama viikko sitten myös Joensuun Shakkikerhon mestaruusturnauksen peräti
kahdeksannen kerran.
Puistoshakkiturnaus pelattiin tuttuun tapaan Joensuun
Kuntokeitaalla ja osanottajia oli 16. Hopealle tuli kerhon puheenjohtaja
Tapani Mustonen ja pronssia sai Marko Jönhede. Finaalissa Arppi
kohtasi Mustosen ja voitti turnauksen pistein 1,5-0,5 (½-½, 1-0).
Tulokset:
1. Heikki Arppi
2. Tapani Mustonen
3. Marko Jönhede
4. Juha Kettunen
5. Pasi Fränti
6.-8. Reijo Juntunen, Pekka Nikkonen, Risto Niemelä
9. Taneli Korhonen
10.-11. Esra Airaksinen ja Tauno Pääkkönen
12.-16. Otto Lappalainen, Nikolai Dimov, Markus Laakkonen, Miika
Niemeläinen ja Pekka Myllynen.
26.6.2016
Esko Nuutilainen in memoriam
Suomalainen shakkivaikuttaja ja kaikkien kirjeshakkipelaajien ystävä, on poissa.
Muistokirjoitus
19.6.2016
Venäläispelaajat ottivat kolmoisvoiton
Joensuun Shakkikerhon kesäturnauksessa
Venäläinen ja
turnauksessa ykköseksi rankattu Dmitri Sklyarov voitti sunnuntaina päättyneen
JoeSK:n kesäturnauksen 4,5 pisteellä.
Sklyarov ratkaisi
voiton itselleen viimeisellä kierroksella sopimalla nopeasti tasapelin
maanmiehensä Bazhen D. Radkovin
kanssa. Tasapeli kävi myös Radkoville, sillä hän nousi tuloksissa kolmanneksi 4
pisteellä. Samaan pistemäärään pääsi myös Venäjän Aleksandr Dokutshajev,
joka vertailulla sijoittui toiseksi. EtVaS:ia edustava ex-JoeSK:n pelaaja
Erik Rönkä nousi viimeisellä kierroksella voitollaan Sergei Ivanovista
neljänneksi saaliinaan myös 4 pistettä.
Joensuun Shakkikerhon
Risto Niemelä lähti turnaukseen varapelaajana, mutta yllätti kaikki
olemalla kuudes ja kerhon paras pelaaja turnauksessa 3,5 pisteellä. Samaan
pistemäärään pääsi myös Janne Tuononen ollen kisan 7:s.
JoeSK:n pelaajista 3
pistettä saalistivat Yrjö M. Jouhki (9:s), Amjad Al Hajaj (10:s)
ja kerhon uusi pelaaja Teemu Honkanen (12:s).
Tulokset oheisesta
linkistä:
JoeSKn kesäturnaus, lopputulokset
JoeSKn kesäturnaus,
turnauksen pelit
14.6.2016

Heikki Arppi (edessä oik.)
aloitti turnauksen voittamalla Reijo Juntusen (vas.). Kirjeshakissa
kansainväliseksi mestariksi yltänyt Juntunenkin pelasi yhden uransa parhaista
turnauksista.
Heikki Arpille jo kahdeksas pitkänpelin
JoeSK:n mestaruus
Viikonloppuna
pelatun Joensuun Shakkikerhon mestaruusturnauksen finaalin voitti Heikki Arppi.
Mestaruus oli
hänelle jo kahdeksas ja kerhon rankingissa hän nousi mestaruuksissa tasoihin
1950- ja
-60-luvuilla vaikuttaneen Harry Renkosen kanssa.
Hopeaa sai viime
vuonna ensimmäisen mestaruutensa saavuttanut Marko Jönhede.
Tuomo Paulasto otti
yllättäen pronssia, taakse jäi muun muassa kaksi mestaruutta urallaan voittanut
Tapani Mustonen.
Finaalin tulokset:
1. Heikki Arppi 3½
2. Marko Jönhede 3
(6,5)
3. Tuomo Paulasto 3
(6)
4. Tapani Mustonen 2½
(6,25)
5. Reijo Juntunen 2½
(4,75)
6. Risto Niemelä ½
Alkuerät:
A-ryhmä (10 pelajaa):
1. Marko Jönhede 9
pist./9 peliä, 2. Alia Dannenberg 6½/9 (vert 21,25) 3. Reijo Juntunen 6½/9 (20)
4. Tauno Pääkkönen 6/9, 5. Pekka Vainikka, 5½/9 , 6. Risto Räty 5/9, 7. Kalevi
Munne, 3/9,
8. Raimo Happonen 2/9,
9. Otto Lappalainen 1½/9, 10. Nikolai Dimov 0/9.
(Amjad Al Hajaj
keskeytti 0/3).
B-ryhmä (11):
1. Tapani Mustonen 8½
pist./10 peliä, 2. Heikki Arppi 8/10, 3. Risto Niemelä 7/10, 4. Tuomo Paulasto
6½/10, 5. Jari Heino 6/10 6. Slawomir Gorzynski 5½/10, 7. Olavi Riikonen 4½/10,
8. Pekka Myllynen 4/10, 9. Markus Laakkonen 3½/10, 10. Esa Jarvanne 1/10, 11.
Martti Loukovaara ½/10.
Finaaliin (6): Jönhede,
Juntunen Mustonen, Arppi, Niemelä, Paulasto.
Alkuerien pelejä alla
olevissa linkeissä Java-esityksinä.
Alkuerät: 1
Alkuerät: 2
Alkuerät: 3
Alkuerät: 4
Alkuerät: 5
Alkuerät: 6
Alkuerät: 7
Alkuerät: 8
Alkuerät: 9
JoeSK 2016 finaali
17.4.2016
Dokutshajev voitti KSY:n Kalakukkoturnauksen
Venäjän Aleksandr
Dokutshajev ja Jyväskylän Shakin Risto Nevanlinna päätyivät viikonvaihteessa
pelatun KSY:n turnauksen A-ryhmän lopputuloksissa tasapisteisiin (4/5), mutta
turnausvoitto meni vertailulla Dokutshajeville.
Tapani Mustonen oli
A-ryhmän 10:s ja Timo Porrasmaa 12:s. B-ryhmässä Antero Astikainen oli
hienosti toinen ja Reijo Juntunen kolmas. Tuomo Turunen oli 19:s.
Tulokset:
A-ryhmä
B-ryhmä
17.1.2016

Tapani Mustonen voitti kaikki pelinsä viikonloppuna. Kuva: Risto
Niemelä
JoeSK III voitti viimeisen pelinsä ImSh-48:aa vastaan
Joensuussa viikonloppuna pelatussa III divisioonan
JSM-turnauksessa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa JoeSK:n III joukkue
voitti ImSh-48:n 0-4 ja sijoittui turnauksessa toiseksi. Lauantaina Kuopion SY
oli jo varmistanut karsintapaikkansa II divisioonaan voittamalla turnauksen.
Joensuulaisista Tapani Mustonen voitti kaikki kolme peliään.
III-divisioona, Lohko 12, 16.1.2016
JoeSK 4 - KSY
2-2
Juntunen Reijo
- Kinnunen Markku 0-1
Astikainen Antero - Runonen Rolf 0-1
Viitikko Pentti - Karhunen Kauko ½-½
Myllynen Pekka - Pennanen Eino
1-0
Ranimäki Miika - Lipponen Iiro
1-0
JoeSK 3 -
JoeSK 4 5-0
Niemelä Risto
- Juntunen Reijo 1-0
Mustonen Tapani - Astikainen Antero 1-0
Vainikka Pekka - Viitikko Pentti 1-0
Räty Risto - Myllynen Pekka
1-0
Gorzynski Slawomir - Ranimäki Miika 1-0
KSY - ImSh-48
3-1
Kinnunen Markku -
Lind Nino 0-1
Runonen Rolf - Vuojolainen Kari 1-0
Karhunen Kauko - Tiilikainen Antti 1-0
Pennanen Eino - Laakkonen Markus 1-0
Lipponen Iiro - Otto Lappalainen ½-½
KSY - JoeSK 3
2-1
Kinnunen Markku -
Niemelä Risto 1-0
Runonen Rolf - Mustonen Tapani
0-1
Karhunen Kauko - Vainikka Pekka 1-0
Pennanen Eino - Räty Risto
½-½
Lipponen Iiro - Gorzynski Slawomir ½-½
JoeSK 4 -
ImSh-48 4-0
Juntunen Reijo
- Lind Nino ½-½
Astikainen Antero - Vuojolainen Kari 1-0
Viitikko Pentti - Tiilikainen Antti 1-0
Myllynen Pekka - Laakkonen Markus 1-0
Ranimäki Miika - Otto Lappalainen 1-0
III-divisioona, Lohko 12, 17.1.2016
ImSh-48 - JoeSK 3 0-4
Lind Nino
- Niemelä Risto ½-½
Vuojolainen Kari - Mustonen Tapani 0-1
Tiilikainen Antti - Vainikka Pekka 0-1
Laakkonen Markus - Räty Risto
0-1
Lappalainen Otto - Gorzynski Slawomir 0-1
3. Divisioona
lohko 12
KSY
3 2 1 0 7 - 4 5
--------------------------
JoeSK 3 3 2 0 1 10 - 2 4
JoeSK 4 3 1 1 1 6 - 7 3
ImSh-48 3 0 0 3 1 - 11 0
Tulokset SSL:n sivulla 17.1.2016
Tulokset SSL:n sivulla 16.1.2016
Turnauksen pelit (java)
Tulostaulukot SSL:n sivulla
12.1.2016
Porrasmaa voitti Kaakonketjun osakilpailun
JoeSK:n Timo Porrasmaa voitti 3.1. käydyn Kaakonketjun
osakilpailun Haminassa.
Kuuden kierroksen turnauksessa Porrasmaan tulos oli 5,5
pistettä. Kesälahtelaiset Antero Astikainen
ja Pentti Viitikko pääsivät 2,5 pisteeseen.
Turnaustaulukko
9.1.2016

JoeSK pelasi ottelun Joensuun Lyseon tiloissa. Kuva: Risto Niemelä
JoeSK II voitti Lauttasaaren
Shakkikerhon
Joensuussa lauantaina pelatussa joukkueiden SM-turnauksen II
divisioonan ottelussa JoeSK II otti kauden ainoan voittonsa kukistamalla
LauttSK:n 2-1. Voitto ei kuitenkaan riitä JoeSK:a pysymään sarjassa, vaan edessä
on putoaminen III divisioonaan.
II divisioona, lohko 3,
kierros 6, 9.1.2016
JoeSK 2 - LauttSK 2-1
Jönhede Marko
- Kauppala Pekka ½-½
Juurikainen Juha-Matti - Heikkinen Jyrki 1-0
Kettunen Juha - Vesely
Petr 0-1
Paulasto Tuomo - Piippo Mikko
½-½
Mustonen Tapani - Kumar Ashwin
1-0
2. Divisioona lohko 3
JyS 2 6 4 1 1 13 - 5 9
--------------------------
LahS 5 4 0 1 15 - 4 8
X 4 3 1 0 10 - 3 7
LauttSK 4 1 1 2 6 - 7 3
KäpSK 2 5 1 1 3 6 - 14 3
--------------------------
ESK 4 1 0 3 3 - 10 2
JoeSK 2 6 1 0 5 4 - 14 2
Tulokset SSL:n sivulla
Tulostaulukot SSL:n sivulla
Pelit JoeSK-LauttSK
Sivun alkuun
|

Kattavat ratkaisut
venäjänkaupan haasteisiin.

Venäjänkaupan sertifikaatit
vuodesta 1998.
RuSol - palvelut yrityksille (pdf)
Alia Dannenberg:
Kuningatargambiitti

Joensuulaisen Alia Dannenbergin
esikoisteos Kuningatarigambiitti on saatavana nyt myös JoeSK:n
kautta. Kirjan hinta on 35,00 €, joka
sisältää mahdolliset
lähetyskulut.
Kerhoillasta noudettuna hinta on 32,00 €.
Voit ostaa kirjan maksamalla sen JoeSK:n
tilille:
Nordea FI51 1701 3500 0018 58.
Maksutapahtuman viestikenttään tulee
kirjoittaa ostajan yhteystiedot postittamista varten.
Lisätietoja kirjasta
täältä
(pdf)
Tapahtumakalenteri 2018
Maaliskuu
19.03. klo 19.00 Maaliskuun pikashakkiturnaus
26.03. klo 19.00 JoeSK:n kevätturnaus pitkillä peliajoilla 70min+30sec.
Jäsenmaksut 2018
Pankki: Nordea FI51 1701 3500 0018 58
|
|
1.9. jälkeen |
Viitenumero |
Aikuiset: |
35,00 € |
15,00 |
10003 |
Nuoret: |
15,00 € |
7,50 |
10003 |
Vapaaehtoinen tukimaksu: |
20,00 € |
|
10016 |
Kannatustukimaksun maksaneet tukevat lasten ja nuorten
shakkiharrastusta. Yritykset saavat myös tuestaan
mainosbannerin kerhon kotisivuille.
Ks. muut maksut täältä
Sanomalehti Karjalaisen shakkipalstat
Mika Karttusen haastatteluja:
Haastattelu 1:
Haastattelu 2:
Joensuun Shakkikerhon pitkän pelin
mestaruusturnauksen säännöt
Peliaika: 70
min. + 30 sek./siirto.
Alkusarja
pelataan kahdessa tai kolmessa alkuryhmässä ilmoittautuneiden määrän
mukaan.
Turnaukseen
ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään 9.1.2017 mennessä
Risto Niemelälle, risniemela68(ät)gmail.com,
puh. 040 524 1296.
Osanottomaksu:
15 € aikuiset ja 7,50 € nuoret (alle 20 v.).
Jotta saadaan
mahdollisimman tasavahvat alkuryhmät, pelaajat jaetaan seloluvun
perusteella kolmeen eri "koriin", alle 1600, 1600-1850, yli 1850.
Näistä koreista valitaan mahdollisimman tasapuolisesti saman verran
pelaajia eri alkuryhmiin.
Jos 2 alkuryhmää, molemmista 3 parasta finaaliin.
Jos pelaajamäärästä
riippuen tarvitaan 3 alkuryhmää, kaikista 2 parasta finaaliin.
Vertailujärjestys
jatkopaikasta tasapisteissä (esim. sijoilla 1.-3. tai 2.-3. olevat):
normaali vertailu, keskinäinen peli ja vasta sitten uusinta. Uusinnat
sijoista 3 (kaikki tasapisteissä olevat), 1. peli 70 min. + 30
sek./siirto ja värit arvotaan. Tarvittaessa 30 min. jatkouusinta
vaihtovärein.
Jos pelaaja
keskeyttää alkuryhmän, alle 50 % pelanneen pelit hylätään, 50 % tai
yli pelanneen pelit jäävät voimaan ja pelaamatta jääneet pelit
merkitään luovutusvoitoiksi vastustajille, joita keskeyttänyt ei
ehtinyt kohdata.
Finaali: Suora 6 pelaajan sarja kaikki kaikkia vastaan. Finaali
pelataan yhtenä viikonloppuna. Jos joku finalisteista ei jostain
syystä pelaa finaalia, sitä täydennetään tarvittaessa pelaajalla,
jolla on ryhmistä riippumatta paras prosenttitulos niistä, jotka alun
perin eivät päässeet jatkoon.
Joensuun Shakkikerhon 30+30 minuutin mestaruusturnaus
Kilpailumääräykset:
Osanottomaksut: Aikuiset 10 e /
Nuoret 5 e.
Pelaajat
jaetaan arvalla kahteen samansuuruiseen lohkoon, joissa on yhtä paljon
yli 1800- ja yli 1600-vahvuisia pelaajia.
Lohkoissa
pelataan täydellinen sarja, jonka jälkeen neljä parasta selviää
jatkoon.
Nelossijasta
uusinta, 1., 2. ja 3. sijat vertailulla. Jos esim. ykkönen, kakkonen,
kolmonen, nelonen ja viitonen ovat tasapisteissä, vertailun
perusteella vain nelonen ja viitonen uusivat (yhdestä voitosta
paremman vertailun valitsemilla väreillä) viimeisestä jatkopaikasta,
muut kärkisijat määräytyvät sijoilleen vertailulla. Useamman pelaajan
uusinta tulee taas esim. silloin, jos nelonen, viitonen ja kuutonen
ovat tasapisteissä. Eli periaatteena on, ettei kukaan tasapisteissä
oleva menetä mahdollisuuksiaan päästä jatkoon.
Lohkovoittajat
kohtaavat toisen lohkon neloset, lohkokakkoset pelaavat lohkokolmosia
vastaan. Puolivälierät pelataan systeemillä paras kolmesta = 2
pisteellä jatkoon.
Välierät
pelataan myös systeemillä paras kolmesta = 2 pisteestä.
Pronssi
pelataan yhdestä voitosta.
Mestaruus
ratkeaa myös systeemillä paras kolmesta = 2 pistettä.
Erikoismääräys: vasta kolmannesta virhesiirrosta häviää pelin.
Runkosarjassa
paremmin sijoittunut (jos sija ollut sama, prosentuaalinen tulos
ratkaisee) saa kaikissa pudotuspeleissä valita, aloittaako valkeilla
vai mustilla.
Jos pelejä on
pelattu neljä, jatketaan lyhennetyillä peliajoilla. 5. ja 6. peli
15-minuuttisina, 7. pelistä eteenpäin 5 minuutin ajoin.
JoeSK:n kesävarttien säännöt
Peliaika: 15 + 15 min.
Turnaus pelataan yhdessä lohkossa kaikki
kaikkia vastaan yksinkertaisena sarjana.
Osanottomaksut aikuiset 10 e ja
nuoret 5 e.
Sarjan päätyttyä ei pelata erillisiä jatkopelejä, vaan mestaruuden voittaa
suoraan runkosarjan voittaja. Tasapisteissä mestaruudesta pelataan uusinta
(värit arvotaan), muut sijat määrätään tasapisteissäkin vertailulla. Peleistä ei
tarvitse pitää pöytäkirjaa. Voimassa on muutoin pikashakin säännöt, mutta
mahdottomasta siirrosta ei häviä suoraan peliä.
1. ja 2. väärä siirto tietää varoitusta, ja kolmannesta häviää pelin.
Vastustajan ajan päättyminen on havaittava itse.
|