Olavi Halme in Memoriam
Suomen Kirjeshakkiliiton merkittävimpiin jäseniin kuulunut ja osaltaan suomalaista shakkihistoriaa luonut Olavi Halme on kuollut Järvenpäässä 85-vuotiaana. 29. heinäkuuta vuonna 1937 syntynyt Halme toimi Kirjeshakkiliiton sihteerinä jo vuodesta 1968 alkaen jatkaen hallituksen luottamustehtävissä yli 40 vuoden ajan aina 2010-luvulle asti. Hän oli muun muassa pitkään SM-turnausten johtajana ja piti Suomen Shakissa kirjeshakkipalstaa. Olavi Halme teki siviilityönsä hammaslääketieteellisten laitteiden parissa hienomekaanikkona.
Kirjeshakissa Halme oli arvostettu oikeudenjakaja. Hänestä tuli ICCF:n kansainvälinen tuomari vuonna 1991 ja Kansallinen tuomari kahta vuotta myöhemmin. Pelaajana hän nousi kukoistukseensa eläköidyttyään. Vuonna 2003 hänestä tuli kansainvälinen mestari (IM) ja hän sai tuosta saavutuksestaan myös kansallisen kirjeshakkimestarin (KM) tittelin. SM-turnauksiin hän osallistui vain kerran, mutta joukkue-SM-turnauksista hän voitti kultaa ja hopeaa, ensin mestaruuden Järvenpään Shakkikerhon joukkueessa vuonna 1971 ja sitten hopeaa Joensuun Shakkikerhon riveissä vuonna 2006. Vuotta myöhemmin (2007) hän oli Joensuun riveissä voittamassa myös Pohjoismaiden joukkuemestaruuskisoissa pronssia. Halme pelasi urallaan 67 maaottelupeliä ja sai niistä 30,5 pistettä. Itämeriturnauksessa hän edusti Suomea kahdesti.
Halme oli myös hyvä lähishakin pelaaja innostuttuaan lajista jo 1950-luvulla. Hän nousi mestariehdokkaaksi jo vuonna 1964. Kirjeshakkiin keskittyminen ja hallinnolliset tehtävät estivät kuitenkin hänen lopullisen nousunsa lähishakin kotimaiseen eturiviin. Silti hän edusti vielä ikämiehenä Joensuun Shakkikerhoa tämän liigajoukkueessa. Halme menestyi muun muassa Kansainvälisen kirjeshakkiliiton, ICCF:n kongressien yhteydessä pelatuissa pikashakkiturnauksissa. Varsinkin nopea peli oli hänen bravuurinsa ja hänet nähtiin säännöllisesti joukkuepikashakin SM-turnauksissa. Hän sai Suomen Shakkiliiton hopeisen ansiomerkin vuonna 1986 ja kirkasti sen kullatuiksi sotilaiksi vuonna 1993.
Halmeen muistopeliksi valikoitui seuraava: Olavi Halme (2240) – Grant M. Lambert (Itävalta, 2386), Douglas M. Livie Memorial 2004-07, Kuningasintialainen puolustus (E73), analyysit Halmeen itsensä: 1.d4 Rf6 2.c4 g6 3.Rc3 Lg7 4.e4 d6 5.Le2 O-O 6.Lg5 Yksi mielimuunnelmistani, jota olen pelannut sekä lähi- että kirjepeleissä. 6...Ra6 Muita suosittuja jatkoja ovat 6...c5 ja 6...h6. 7.Dd2 De8 Valmistelee e5-siirtoa. 8.f3 e5 9.d5 Rh5 10.Ld1 Myös 10.Ld3 on pelattavissa, mutta lähetin kehittäminen tätä kautta on mielestäni myös pelikelpoinen. 10...f5 11.Rge2 Ld7 Mustan olisi kannattanut kehittää Ra6 paremmalle paikalle, nyt se uhkaa jäädä toimettomaksi. 12.a3 Rf6 13.ef5 gf5 14.Lc2 Luonnollinen paikka lähetille. Myöhemmässä vaiheessa myös b3-ruudulle on käyttöä. 14...Kh8 15.b4 Df7 16.O-O-O Musta ei kovin äkkiä saa uhkauksia D-sivustalla, joten pitkä linnoitus sopii valkealle. 16...Re8 17.f4 Tc8 17...e4 siirtoon tulisi vastaus 18.g4. 18.fe5 de5 19.c5 Rf6 20.g3 Tce8 21.Thf1 e4 22.h3 Rb8 Ratsu palasi nyt lähtöruutuunsa, eikä ehdi tehokkaasti peliin mukaan. 23.Le3 c6 24.d6 Dc4 Mustan on pakko yrittää saada vastapeliä, mutta yksinäisen daamin sooloilu ei sitä oikein edistä. 25.Lh6 Parempi olisi ollut 25.Rd4 a5 26.Lb3 Da6 27.Rf5 jne 25...b6 26.Lg7 Kg7 27.Dg5 Kh8 28.Kb2 Pakottaa daamin perääntymään. 28...De6 29.Lb3 De5 30.cb6 ab6 31.Rf4 Tg8 32.Dh4 Olisi ehkä ollut parempi heti lyödä torni, mutta kvaliteetti tulee myös tällä tavalla. 32... Tg7
33.Lf7 Tf8 34.Rg6 Tg6 35.Lg6 Tg8 36.Lf5 Tg3 36...Lf5 37.g4 37.Tc1 Lf5 38.Tf5 Tg2 39.Tf2 Tf2 40.Df2 Rbd7 41.Dg2 Dd6 42.Tg1 (1-0)
|