![]() | |||
![]() |
|||
SHAKKIKERHO | UUTISET | TIEDOTTEET | KERHOPELIT | PELAAJAT | KIRJESHAKKI | NUORET | TULOKSIA | HISTORIAA | ||
|
TOIMINTAKERTOMUS 2000 Vuonna 2000 Joensuun Shakkikerhon toiminta oli hyvin laajaa.
Joukkueshakissa Joensuun Shakkikerho oli edustettuna molemmilla
pelikausilla 1999-2000 ja 2000-2001 kaikilla sarjatasoilla: SM-liigassa,
I divisioonassa, II divisioonassa ja III divisioonassa. Kevätkaudella
2000 kerho järjesti omien sisäisten turnausten lisäksi
Joensuussa III divisioonan turnauksen (tammikuussa) ja Pohjois-Karjalan
Avoimen Mestaruusturnauksen (helmikuussa). Huhtikuussa shakkikerho
osallistui kolmella joukkueella Itä-Suomen shakkiliiton järjestämään
pikashakkiturnaukseen Kuopiossa ja JoeSK 1 vei voiton. Toukokuussa
Suhmuran shakkikoululaiset suoriutuivat hienosti Helsingissä
järjestetyissä Nuori Osaaja shakkitapahtumassa. Kesäkuussa Shakkikerho järjesti Itä-Suomen Shakkiliiton
nimissä shakkireissun Petroskoihin, jossa sikäläinen
Shakkiklubi oli selkeästi parempi Itä-Suomen Shakkiliiton
joukkuetta. Niinikään kesäkuussa juuri JoeSK:hon
siirtynyt Mika Karttunen toi kerhon ensimmäisen henkilökohtaisen
SM-mitalin tultuaan hopealle miesten SM-turnauksessa. Edelleen
kesäkuussa shakkikerho järjesti onnistuneen shakkileirin
shakkikoululaisille Polvijärvellä. Heinäkuussa
oli vuorossa järjestyksessään kolmas Shakkitoritapahtuma
ja heti sen perään aikaisempaa selvästi laajempi
Lukko-turnaus. Joukkuepikashakin SM-kisoihin Helsinkiin elokuussa
JoeSK lähti taas kymmenellä joukkueella ja tuliaisiksi
tuli ensimmäinen mitali: pronssia! Samoin elokuussa kerho
osallistui Joen Yön urheilutapahtumaan kolmantena vuonna
peräkkäin. Loka-marraskuussa JoeSK:n pelaajat (Olli Salmensuu, Mika Karttunen ja Kalle Kiik [Viron joukkueessa]) esiintyivät edukseen Shakkiolympialaisissa Turkissa. Shakkikoulun toiminta pysyi syyskaudella laajana noin 20 nuoren shakin harrastajan kokoontuessa innokkaasti maanantaisin shakkikouluun. Myös Pyhäselän kunnan Suhmuran kylässä shakki-innostus pysyi edelleen vahvana. JoeSK oli myös edustettuna Koululaisten SM-kisoissa Turussa marraskuussa, josta Saara Akkanen toi kultaa tyttöjen sarjassa ja Eeva Muttonen pronssia. Koko vuoden kerhon ensimmäisenä päätoimisena työntekijänä toiminut kerho-ohjaaja Risto Räty teki hienoa työtä erityisesti shakkikoululaisten parissa sekä Joensuussa, Liperissä että myös shakkileirillä. HYVÄ MENESTYS JOUKKUESARJOISSA JA -TURNAUKSISSA Shakkikerhon ykkösjoukkue sijoittui Joukkueshakin SM-liigassa pelikauden 1999-2000 päätteeksi viidenneksi, eli saavutti parhaan sijoituksensa tähän mennessä. Koko kautta ajatellen Olli Salmensuu pelasi ykkösjoukkueen kaikista pelaajista tehokkaimmin: hänelle kertyi 5 pistettä 8 ottelusta. Yli 50 %:n pääsivät myös Timo Pääkkönen ja molemmat varapelaajat eli Pekka Turunen ja Jukka Behm. Pelikaudelle 2000-2001 ykkösjoukkue vahvistui taas: tuore Suomen mestaruusturnauksen hopeamitalisti ja sittemmin syksyllä shakkiolympialaisissa KvM:n arvonimen saavuttanut Mika Karttunen siirtyi pelaamaan Joensuun Shakkikerhon väreissä. Karttusen tavoin myös Markku Lahtinen siirtyi edelliskauden päätteeksi JSM-liigasta pudonneesta KSY:stä pelaamaan JoeSK:ssa. Karttusen Mikan vanavedessä JoeSK sai uudeksi vahvistuksekseen myös Tuomas Nivalan, joka nimettiin kakkosjoukkueeseen, mutta pelasi jo syyskaudella myös ykkösjoukkueessa. Ykkösjoukkue pelasi koko syyskauden kärjen tuntumassa erittäin tasaisessa sarjassa. Erityisen ilahduttavaa olivat Olli Salmensuun hienot otteet vaativalla ykköspöydällä sekä ykkösjoukkueen varapelaajana pelanneen Timo Porrasmaan kova joukkuepelitaso maksimaalisella suorituksella (4/4). I divisioonassa jo pelikaudella 1999-2000 pelannut kakkosjoukkue kamppaili sitkeästi putoamisviivan alapuolelta itsensä lopulta kuiville säilyttäen hienosti sarjapaikkansa. Ykkösdivisioonan kovasta tasosta osoituksena oli osoituksena se, että kakkosjoukkueen runkopelaajista ainoastaan Juha-Matti Juurikainen ja Tuomo Turunen pääsivät yli 50 %:n tulokseen. Pelikausi 2000-2001 alkoi kakkosjoukkueellemme masentavasti ainoana lohkonsa kakkosjoukkueena (kaikki muut seurojensa ykkösjoukkueita), mutta paransi peliään syksyä kohti pelaten arvokkaita tasapelejä lohkon kärkijoukkueita vastaan. Syyskauden peleissä erityisesti shakkikerhon uusi vahvistus Tuomas Nivala sai kaksi hienoa päänahkaa ykköspöydällä. II divisioonassa pelikaudella 1999-2000 pelannut kolmosjoukkueemme voitti hienosti oman lohkonsa päästen nousukarsintoihin. Kolmosjoukkue pelasi ilman nousupaineita karsintapelinsä ja jäi pelaamaan edelleen II divisioonassa kaudelle 2000-2001. JoeSK 3 aloitti syyskaudella pahasti varamiehisenä heikosti, mutta paransi otettaan vuoden loppua lähestyttäessä. Pelikauden 1999-2000 III divisioonan lohko 10 turnattiin Joensuussa
tammikuussa 2000 yhtenä viikonloppuna. Tähän osallistui
kaksi joensuulaista joukkuetta (JoeSK 4 ja 5). Joensuulaisjoukkueet
pelasivat paineitta kokemusta hankkimassa ja sijoittuivat viimeisille
sijoille Jyväskylän kakkosjoukkueen voittaessa ja noustessa
pelikaudelle 2000-2001 II divisioonaan. MUITA TURNAUKSIA JA TAPAHTUMIA Shakkikerholla oli vuonna 2000 taas paljon tapahtumia. Tammikuussa
kansallisena shakin päivänä järjestetyn kerhon
kolmannen Cup-mestaruuden vei Esko Surakka. Niinikään
tammikuussa kerho järjesti aiemmin mainitun III divisioonan
lohko 10:n turnauksen. Helmikuussa oli vuorossa Pohjois-Karjalan
avoimen mestaruusturnauksen järjestäminen, jonka vei
nimiinsä kerhon omaa pelaajakalustoa oleva Taisto Nygren. Huhtikuussa JoeSK osallistui kolmella joukkueella Kuopiossa järjestettyihin Itä-Suomen Shakkiliiton pikashakkiturnaukseen, josta oli tuloksena joukkuekultaa (ykkösjoukkue: Jukka Behm, Heikki Arppi, Tuomo Turunen ja Risto Räty) ja pronssia (kakkosjoukkue: Tuomo Kainulainen, Taisto Nygren, Risto Niemelä ja Arvo Penttinen). Lisäksi Jukka Behm saavutti henkilökohtaisessa kisassa kultaa ja Heikki Arppi hopeaa. Toukokuussa shakkikerho järjesti perinteisen nuorten Pohjois-Karjalan mestaruusturnauksen. Alle 16-vuotiaiden sarjan voiton vei Joni Ihalainen Joensuusta, alle 12-vuotiaiden sarjan Janne Myller Pyhäselän Suhmurasta ja alle 9-vuotiaiden sarjan Anna Loimusalo Joensuusta. Kevätkaudella pelatun kerhon mestaruusturnauksen A-sarjassa saatiin taas uusi voittaja joensuulaisen Risto Rätyn voitettua mestaruusturnauksen huipentumana pelatun finaaliturnauksen kesäkuussa. Risto Räty voitti loppuottelussa niinikään joensuulaisen Reijo Juntusen. Kolmanneksi shakkasi myös joensuulainen Tuomo Paulasto. Kesäkuussa shakkikerho järjesti Saarilan maatilamajoituksessa Polvijärvellä onnistuneen shakkileirin shakkikoululaisille. Shakkileirin mestaruuden voitti joensuulainen Joni Ihalainen. Kesäkuussa shakkikerho järjesti Itä-Suomen Shakkiliiton nimissä shakkireissun Petroskoihin, joka toimi tavallaan vastavierailuna petroskoilaisten elokuussa 1999 vierailtua Joensuussa pelaamassa JoeSK:n pelaajia vastaan Karjalan karnevaalien yhteydessä. Petroskoin shakkireissu oli kaikin puolin hyvin mielenkiintoinen ja onnistunut tapahtuma, joskin Petroskoin shakkitaso osoittautui liian kovaksi sille joukkueelle, joka saatiin mukaan reissuun. Shakki- ja ystävyyssiteet Petroskoihin saatiin kuitenkin paljon aiempaa vahvemmalle pohjalle, minkä lisäksi reissu piti sisällään hienoja kulttuurielämyksiä. Kesäkuussa juuri JoeSK:hon siirtynyt Mika Karttunen toi kerholle sen historian ensimmäisen aikuisten sarjan henkilökohtaisen mitalin saadessaan Miesten SM-kisoissa hopeaa. Heinäkuussa kerho järjesti Puistoshakin Pohjois-Karjalan mestaruusturnauksen, jonka vei nimiinsä Jukka Behm. Heinäkuun puolessa välissä oli vuorossa järjestyksessään kolmas Shakkitoritapahtuma, jossa pelattiin aiemmasta poiketen teltassa Vapaudenpuistossa. Ohjelmassa oli shakkikoulujen välinen mittelö, jonka Suhmura vei nimiinsä selvin numeroin 15-5. Jo kolmannen kerran shakkitoritapahtuman pikashakkiturnaukseen osallistui ennätystä sivuavat 48 osanottajaa. Tällä kertaa A-ryhmässä oli ennätyksellisen kova taso, mm. Petroskoista saapuneiden pelaajien ansiosta. Siitä huolimatta voiton vei JoeSK:n oma pelaaja Yrjö M. Jouhki. Sateen haltija muisti jo kolmannen kerran turnausta tosin vasta aivan loppuvaiheessa, jolloin teltta oli tarpeen. Turnaukseen osallistui ilahduttavan paljon pelaajia myös muista kerhoista. III Lukko-turnaus oli kovatasoinen turnaus, johon osallistui peräti 48 pelaajaa, joista 16 oli yli 2000 selon omaavia, joten turnauksen markkinointiponnistelut alkavat tuottaa tulosta. Lukko-turnauksen osanottajamäärän nousu (1998: 18 -> 2000: 48) on ollut kaikista Suomen viikonlopputurnauksista suurin. Turnauksen vei nimiinsä kerhon oma pelaaja Yrjö M. Jouhki, joka voitti vertailulla petroskoilaisen Dmitri Sklyarovin. Kolmanneksi shakkasi vertailulla niinikään petroskoilainen Sergei Ivanov. Myös B-sarjan voitto jäi JoeSK:lle Mika Laukkasen voittaessa ja Risto Niemelän tullessa kolmanneksi. Kesäkaudella pelattiin uutena turnauksena 15+15 minuutin turnaus, joka täytti sopivasti tyhjillä kierroksilla toimineita kesäkauden kerhoiltoja. Turnauksen voiton vei tohmajärveläinen Tuomo Turunen voitettuaan finaalissa joensuulaisen Pekka Myllysen. Kolmanneksi shakkasi joensuulainen Risto Räty voitettuaan pronssiottelussa pyhäselkäläisen Taisto Nygrenin. Elokuun lopussa shakkikerho osallistui jo kolmantena vuonna
peräkkäin omalla osastollaan Joen Yön urheilutapahtumaan,
jonka kokonaismarkkinointi onnistui vähän paremmin kuin
vuotta aiemmin. Tästä huolimatta shakkikerho tavoitti
tämän tempauksen myötä taas uusia nuoria shakin
harrastajia. Tulokset tältäkin osin ovat edelleen olleet
rohkaisevia, sillä shakkikoulun syyslukukausi vietiin läpi
edelleen keskimäärin lähes 20 pelaajan osanotolla
joka maanantaina. Shakkiopetusta annettiin kolmessa ryhmässä
pelitason mukaan. Voimme uusiutua pitkällä aikavälillä
shakillisesti vain nuorten kautta, minkä vuoksi shakkikoulun
toimintaan panostaminen varmasti kannattaa. Erityisen ilahduttavaa
on ollut tyttöjen vahva esiinmarssi sekä lukumääräisesti
että heidän kovan pelitasonsa puolesta. Shakkikoulutoimintaa
olivat vetämässä Pekka Myllynen, Risto Räty,
Timo Akkanen, Risto Niemelä, Tuomo Paulasto, Arvo Penttinen
ja Tuomo Turunen. Loka-marraskuussa JoeSK:n pelaajat (Olli Salmensuu ja Mika Karttunen Suomen joukkueessa ja Kalle Kiik Viron joukkueessa) pelasivat hienosti Turkissa järjestetyissä Shakkiolympialaisissa. Mika Karttunen saavutti näiden olympialaisten myötä KvM:n tittelin. Olli Salmensuu ylsi ainoana suomalaisena Pohjoismaiden MM-karsinnassa Reykjavikissa syyskuussa toiselle kierrokselle. Puolentunnin turnauksessa jäi syyskaudelta 1999 ratkaisupelit tammikuulle 2000. Voiton vei joensuulainen Pekka Turunen maksimituloksella. Toiseksi tuli Heikki Arppi ja kolmanneksi Reijo Juntunen. Syyskaudella 2000 puolen tunnin turnauksessa jatkettiin samaa uusimuotoista pelisysteemiä kuin vuotta aiemmin. Taas ratkaisupelit siirtyivät vuoden 2000 puolelle. Joulukuussa järjestettiin Tehtäväshakin P-K:n mestaruuskilpailu, jossa voiton vei joensuulainen Reijo Juntunen. Joulukuussa pelatussa Puulaakishakin Pohjois-Karjalan mestaruusturnauksessa Joensuun yliopisto (Jukka Behm, Tuomo Kainulainen ja Pasi Fränti) palasi taas voittokantaan voitettuaan finaalissa TE-keskuksen, joka uusi edellisvuoden hopeansa. Edellisen vuoden mestari Tohmajärvi pelasi itselleen taas mitalin, nyt pronssia. Kerhon pikashakkimestaruuden (kuukausittaisten pikashakkiturnausten vuosikilpailun) vei nimiinsä ylivoimaisesti liperiläinen Jukka Behm. Toiseksi shakkasi joensuulainen Heikki Arppi ja kolmanneksi myös joensuulainen Risto Räty. Pikashakissa saatiin aikaan myös uusi ennätys, kun vuoden aikana pikashakkiturnauksiin (ml. shakkitoritapahtuman pikashakkiturnaus) osallistui 85 eri pelaajaa. Erityisesti pikashakissa tulee esille hyvin se, että JoeSK on koko Pohjois-Karjalan shakkikerho, kun pikashakkiturnauksessa kokoontuu pelaajia saman pöydän ympärille Joensuun lisäksi Lieksasta, Juuasta, Kiihtelysvaarasta, Kontiolahdelta, Liperistä, Polvijärveltä, Pyhäselästä, Tohmajärveltä ja Kesälahdelta. Kirjeshakissa Pohjois-Karjalan mestaruuden voitti joensuulainen Raimo Vornanen. Hopeaa otti selvänä ennakkosuosikkina turnaukseen lähtenyt kontiolahtelainen KKvm Heikki Arppi ja kolmanneksi ylsi joensuulainen Pekka Myllynen. Vornanen voitti myös seniorien kirjeshakkimestaruuskisan B-sarjan. Kirjeshakin joukkueliigassa JoeSK:n ykkösjoukkue putosi SM-liigasta, mutta sai villin kortin uuteen joukkueliigaan. Kansainvälisellä puolella JoeSK:n pelaajia (Heikki Arppi, Reijo Juntunen ja Risto Räty) on mukana mm. VII Itämeri-turnauksessa. Lisäksi Heikki Arppi osallistuu sähköpostitse pelattavan e-mailshakin MM-karsintaan. TALOUS JA HALLITUSTYÖSKENTELY Shakkikerhon syyskokous valitsi hallitukseen Pekka Myllysen,
Heikki Arpin, Risto Niemelän, Raimo Happonen vanhoina ja
Arvo Penttinen ja Risto Räty uusina jäseninä. Pekka
Myllynen jatkaa puheenjohtajana ja Heikki Arppi varapuheenjohtajana.
. Shakkikerhon hallitus järjesti maamme shakkipiireissä uraauurtavan jäsenkyselyn keväällä 2000. Jäsenkyselyn tuloksia hallitus on käyttänyt välittömästi hyväksi toimintaansa kehittäessään. Kiitän kerhon pelaajia saamastani tuesta jatkaa puheenjohtajana vuonna 2001. Samalla toivon, että shakkikerhon jäsenet ryhtyisivät aktiivisesti kartoittamaan uutta puheenjohtajaa shakkikerhon hallitukselle vuodelle 2002. Toivotan kaikille shakkikerhon pelaajille menestyksekästä shakkivuotta 2001. Pyrkikäämme yhteistyöllä siihen, että JoeSK on maamme shakkikerhojen kärjessä kaikilla mittareilla myös jatkossa ja että JoeSK pystyy tarjoamaan Pohjois-Karjalassa kaikenikäisille mies- ja naisshakinpelaajille mielenkiintoisia ja unohtumattomia hetkiä pelien kuninkaan parissa. Pekka Myllynen
|