MikkSK lohkovoittoon 2.divisioonassa


Mikkelin Shakkikerho ei ole koskaan pelannut sarjaotteluitaan yhtä vakuuttavasti ja voitontahtoisesti kuin viime lauantaina ja sunnuntaina, kun se voitti ylivoimaisesti kaikki lohkonsa kakkosdivisioonan ottelut Mikkelin Lyseolla pelatussa turnauksessa.

Lohkossa pelasivat Mikkelin lisäksi Joensuun Shakkikerho 2 ja 3, Kuopion Shakinystävät, Lahden Shakki ja Lappeenrannan Shakkikerho. Kukaan Mikkelin pelaajista ei hävinnyt yhtään peliä ja kerho otti täydet joukkuepisteet kaikista vastustajistaan ja pelipiste-erokin oli murskaavan ylivoimainen 15-0!

Mikkelin ylivoimaisesti paras pelaaja oli Henri Mynttinen, joka viitospöydällä kukisti kaikki vastustajansa eikä antanut näille pienintäkään mahdollisuutta edes tasapeliin. Vahvuuslukukin (selo) nousi 49 pistettä ja on nyt jo 1904. Huonosti eivät pelanneet muutkaan mikkeliläiset. Harri Manninen otti neljä voittoa ja pelasi yhden tasan nelospöydällä. Huolelliset avausvalmistelut purivat vastustajiin ja useimmat heistä olivat Harria vastaan suurissa vaikeuksissa jo alkumetreiltä lahtien. Kolmospöydällä Jussi Hämäläinen voitti kolme peliään ja pelasi kaksi tasan. Ykköspöydällä Jari Ihonen piti kotikatsomoa piinaavassa jännityksessä kahdessa ensimmäisessä pelissään. Kovassa aikapulassakin hän hallitsi hermonsa ja pystyi hienoilla sommitelmilla kukistamaan Lahden Martti Karppisen ja Lappeenrannan Marko Korhosen. Muut kolme otteluaan hän pelasi tasan. Kakkospöydällä Juha Väkimies voitti yhden pelin ja pelasi muissa tasan.

Kerho pelaa ensi keväänä ykkösdivisioonan nousukarsinnan jotain muuta kakkosdivarin lohkovoittajaa vastaan.

1. kierros 4.10.2008

LahS 2 MikkSK 0-5
1. Karppinen Martti - Ihonen Jari 0-1
2. Seppälä Tero - Väkimies Juha 0-1
3. Shmulevich Mihail - Hämäläinen Jussi 0-1
4 Varpanen Jan . - Manninen Harri 0-1
5. Barnstable David - Mynttinen Henri 0-1

2.kierros 4.10.2008

MikkSK LprSk 2-0
1. Ihonen Jari - Korhonen Marko ½-½
2. Väkimies Juha - Hirvonen Klaus ½-½
3. Hämäläinen Jussi - Sopanen Pekka ½-½
4 Manninen Harri - Hytönen Timo 1-0
5.Mynttinen Henri - Mattila Veikka 1-0

3. kierros 4.10.08

MikkSK JoeSK 2 3-0
1. Ihonen Jari - Mustonen Tapani 1-0
2. Väkimies Juha - Turunen Tuomo ½-½
3. Hämäläinen Jussi - Jönhede Marko ½-½
4 Manninen Harri - Nygren Taisto 1-0
5. Mynttinen Henri - Riikonen Olavi 1-0

4. kierros 5.10.08

MikkSK KSY 2-0
1. Ihonen Jari - Houtsonen Pedri ½-½
2. Väkimies Juha - Kinnunen Markku ½-½
3.Hämäläinen Jussi - Björnemark Douglas 1-0
4 Manninen Harri - Jauhiainen Kari ½-½
5. Mynttinen Henri - Runonen Rolf 1-0

5. kierros 5.10.08

JoeSK 3 MikkSK 0-3
Räty Risto - Ihonen Jari ½-½
Niemelä Risto - Väkimies Juha ½-½
Juntunen Reijo - Hämäläinen Jussi 0-1
Paulasto Tuomo - Manninen Harri 0-1
Myllynen Pekka - Mynttinen Henri 0-1

Joukkuepisteet:

1) Mikkelin SK 10 ( 15-0)
2) KSY 6,5 (8-2)
3) LprSK 4,5 (9-4)
4) LahSK 2,5 (6 -9)
5) JoeSK 2 2,5 (5 - 10)
6) JoeSK 3 1 ( 2-10)