Hevosmiehen tarina:Shakkimestarin tittelin saavutus 8.11.

Edellisviikolla olin pelannut Salon turnauksessa kohtalaisella menestyksellä. Lauantain 3/3-voittoputki (korkein vastus Risto Tuominen) katkesi sunnuntaiaamun kovaan vastustajaan, Tapani Sammalvuohon, jota vastaan pelatussa pelissä tasapeli olisi ollut saavutettavissa loppupelissä. Tämän jälkeen tuli häviö Pohjalalle pieleen menneen avauksen vuoksi. Selomuutos 3/5-tuloksella oli kohtalaisen vaatimaton 2164→2173, mutta turnaus meni ihan mukavasti kokonaisuudessaan. Shakkiviikonloppu oli reissuna erittäin mukava ja siitä kiitokset etenkin Markku Torvelle!

Maanantaina aloin miettimään parannuksia ja täydennyksiä avausrepertuaariini. Tässä menikin paljon aikaa ja viikonlopun lähestyessä tuntui seuraava shakkiturnaus Tampereella olevan liikaa. Lauantaiaamuna fiiliksen noustessa tein vasta päätöksen osallistua tähän tasaseloturnaukseen.

Näytön paikka: Tammer-Shakin XII turnaus 7.-8.11.

Samantasoisia shakkaajia oli luvassa osallistujien joukossa pelipaikalla, Etapissa, joten "vapaakierroksia" ei ollut luvassa. Paikalla näytti olevan korkeampilukuisina Henri Pohjala ja Pekka Köykkä Tampereen turnauksien vakiopelaajina. Seuraavana selolistan mukaan oli Simo Leisti (2014), joka mielestäni hiljattain on alkanut pelaamaan vahvemmin. Tämän kärkikaartin joukosta itse aloitin 2. rankattuna. Taso kärjessä oli tietenkin melko vaatimaton, jos tavallinen ME-tuuppari on 2. vahvimpana, kun vertaillaan moneen muuhun Suomen viikonloppukisaan, vaikkapa viikon takaiseen Salon kisaan (Sammalvuo, Tuominen, Pohjala, Rehn, Satonen, ...).

Turnausformaatin mukaisesti 1. kierros alkoi Pohjalaa vastaan valkeilla. Peli alkoi jälleen vaikeasti, vaikka aiemmin minulla onkin ollut melko hyvä tulos Pohjalaa vastaan. Monesti näissä otteluissa Pohjalaa vastaan lopputulos on sinetöity jo lähes avausvaiheessa. Alkuräpellykseni eivät ennustaneet loistavaa tulosta pelistä saatika turnauksesta. Hieman olin hajulla mitä valkean pitäisi pelata, mutta kuitenkin ideat olivat epämääräisiä ja toteutus kärsi. Suuresta materiaalitappiostani huolimatta onnistuin silti sitkeydellä, loppupelin uhkailuilla ja shakkailuilla lypsämään materiaalin itselleni voitokkaaksi (kieltämättä, pakkohan se on myöntää, vastustajan epätarkkuuden kera) pikapelivaiheessa, jossa viimeinen niitti oli ratsulla haarukointi. Pelin alun perusteella sanoisin kuitenkin, että peli oli silti ehkäpä huonoin pelaamani parin vuoden sisällä. Aivan pelini jälkeen olin poikkeuksellisen jännittynyt ja stressaantunut, koska loppupelin pikapelivaihe oli ollut todella kiivas. Odotetusti vastustajana ollut Pohjala oli lopputuloksesta järkyttynyt ja vaitelias. Lisäksi pelin jälkeen minulla oli kiire lähes juosta yliopistolle syömään, että olisi voimia seuraavaan kierrokseen.

Vajaan puolen tunnin päästä juoksuaskeleestani alkoi jo seuraava peli Köykkää vastaan, jonne saavuin hotkimisen jälkeen 10 minuuttia myöhässä. Edellisessä voitossani Köykkää vastaan oli vastustajani tehnyt avauksessa pari kohtalokasta virhettä, jotka olin käyttänyt hyväksi painostaen voiton loppuasemaan. Nyt meni peli eri avauspolkuja pitkin, mutta sain mustilla ensin mukavan aseman, joka kääntyi pieneen etuun. Tein kuitenkin ainakin yhden pahan virheen ja luultavasti steppasin upseereillani hieman liikaa, josta seurasi hankaluuksia. Melko lopussa molemmat rynnistivät vastakkaisilta puolilta kuninkaiden kimppuun siirryttäessä pikapeliin. Laudan molemmilla puolilla luotettiin omaan rynnistykseen, mutta totuus taitaa olla kuitenkin, että tarvittavalla puolustussiirrolla Köykkä olisi vienyt pisteen. Sen sijaan sen jäädessä uupumaan vastustajani kunkku joutui lankesi ansaan, nimittäin kohtalokkaaseen ratsuhaarukkaan.

Kolmas peli, jota pidän parhaimpana taidonnäytteenäni, oli Leistiä vastaan valkeilla. Musta armeija hidasteli hieman kehityksensä kanssa mm. lähetin nököttäessä laiskana alkuasemissaan c8:ssa. Leisti sai sommitteluillaan muutaman upseerin miellyttävään asemaan, mutta siinä vaiheessa hyökkäykseni uhkasi kasvaa lumipalloefektin kaltaisesti. Hyökkäys katkesi, mutta musta ratsu jäi silti nalkkiin.
Peli lyhyesti analysoituna

Neljäs peli oli lauantai-illalla netistä havaittuani tulossa sunnuntaiaamuna Voitto Särkilahtea vastaan mustilla. Tähän matsiin lähdin jälleen kerran 3/3-tilanteesta. Lisäksi olin laskenut lauantaina seloni nousseen tasan 2200 pisteeseen! Välittömästi laskutoimituksen jälkeen olin huomaavinani sikainfluenssan kaltaista oirehdintaa. Sunnuntaiaamuna lähdin kuitenkin liikkeelle. Käveltyäni pelipaikan suuntaan oli pientä ahdistuneisuutta ilmassa selopisteistä johtuen. Jos ei Voiton jälkeen tulisi n. 2000-lukuista vastusta (ehkäpä ainoa mahdollisuus taisi olla Petri Graeffe) niin tarvitsisin vielä 2 voittoa sunnuntailtakin! Tulos tuntui melko epätodennäköiseltä. Päätin ennen 4. kierroksen peliäni, että suostun ehdottomasti tasapeliin, jos se vaikuttaa järkevältä pelillisesti enkä koita uhkarohkeasti voittoa, koska joukkuepelissä minulle tulee hyvä mahdollisuus koittaa 2200-rajan ylitystä. Voittoa vastaan sain alkuun mukavan aseman, mutta tekemäni virhe heitti minut takaisin taistelun tuoksinaan. Asema uhkasi luisua, jolloin rohkeasti uhrasin upseerin kahteen sotilaaseen, mikä näytti tuovan valkealle vaikeasti puolustettavan aseman. Voitto ei keksinytkään puolustautumista vaan joutui nimensä vastaisesti luovuttamaan.

Viides "peli", jos sitä siksi voidaan kutsua, päättyi häpeällisesti. Onnekseni sain vastaani Graeffen, jolta tarvitsisin vain tasapelin pitääkseni seloni yli 2199:n. Ehdotin siis varhain tasapeliä tyylini vastaisesti. Ehkäpä kerran elämässään voi tehdä poikkeuksen!

Yhteenvetona voin todeta suoritukseni olleen keskinkertainen. En tarkoita sillä sitä, että joka turnauksessa saisin lähes 2500:n suorituslukuja vaan sitä, että yksi pelaamani peli oli heikohko, yksi hyvä ja kaksi oli melko normaaleja. Turnauksen koomisin piirre oli itselläni ratsujen rooli päänäyttämöllä peräti kolmessa pelissä lauantaina! Leisti-pelissä tämä näkyi ratsusommitelmassani sekä myös vastustajan ansaan jääneessä ratsussa. Jotain viitteitä tästä voikin antaa ICC-tunnukseni.

Tittelin saavutus oli ollut lähellä itselläni ainakin vuoden. Selolukemat olivat pitkällä aikavälillä olleet korkeimmillaan 2189, 2184, 2184, 2181, 2181 jne. Yksi syy alle 2200:n seloon oli selopudotukseni Heart of Finlandissa ja toisena keksimäni hauska idea pelata lähes kaikkia avauksia, joka ei tietenkään antanut parasta suorituslukua, mutta sitäkin kivempia pelejä.

Tällaisen saavutuksen jälkeen jään luonnollisesti miettimään suunnitelmia seuraavista shakkiturnauksista. Joissakin Suomen suuremmista turnauksista pyrin ainakin käymään. Voisi vaikka mennä HOF:iin rikkomaan ME-raja! Tekemäni tilastot tämän vuoden peleistäni antavat viitteitä yli 2200:n pelitasosta, mutta todellisuus näyttäköön mihin rahkeet riittävät.

Juttusen mukana oli hieman nopean pinnalliset analyysit, joissa on mahdollisesti virheitä. Tarkemmat tarkastelut peleistäni teen vasta myöhemmin.

M Jari Järvenpää