Suomen Kirjeshakkiliitto ry  

       

Tullako syödyksi vai eikö tulla

 

Siinäpä vasta kysymys, joka voidaan liittää matkaani Etelä-Afrikkaan Suomen edustajana ICCF'n kongressiin 2012. Toinen kysymys, joka voidaan myös perustellusti esittää samaan matkaan liittyen oli, tullako ryöstetyksi vai eikö tulla. Molempiin kysymyksiin löydät vastauksen myöhemmin tästä raportista.

 

Matkamme (Auno, Pirkko ja Mirjam) alkoi syksyisessä säässä lauantaina 20.10. Matkallamme Helsingin lentoasemalle taksinkuljettaja nähtyään laukkujemme määrän kysyi, että lähdettekös vesisateita pakoon. Ja vastaushan oli yksiselitteinen. Siellä minne menemme ei pitäisi sataa, vaan olla kevät ja jopa kukkeimmillaan. Lentomatka Munchenin ja Johannesburgin kautta Kapkaupunkiin kesti lähes vuorokauden. Ilmassa olimme aikalailla tarkalleen 15 tuntia. Perille tultuamme saatoimme todeta, ei sada vettä saatikka sitten lunta, kevät mikä kevät, hienoa. Matkaa suunnitellessamme olimme matkatoimistomme kanssa sopineet järjestelyistä, missä meille maakuljetuksissa oli aina käytössä privaattikuljetus. Tämän järjesti matkatoimistomme paikallinen agentti ja järjestely toimi moitteettomasti. Olihan se mukavaa, kun lentokoneesta laskeutuessa vastassa oli mies lapun kanssa. Lapun, jossa luki nimemme. Kaiken kaikkiaan meillä oli jopa Etelä-Afrikan sisälläkin neljä eri lentoa. Samoin he noutivat meidät aina hotelleista sovittuina aikoina. Sanoisinko, että rahalla saa ja hevosella pääsee. No leikki sikseen. Itse asiassa tämä järjestely ei ollut edes kallista. Perusteet tällaiselle järjestelylle olivat luonnollisesti ennakkokäsitykset maan turvallisuustilanteesta.

 

Kapkaupungissa vietimme kaikkiaan viisi yötä elikkä neljä kokonaista päivää. Ajanviete oli luonnollisesti paikalliset turistinähtävyydet, pöytävuori, vankilasaari ja erilaiset kiertoajelut. Tosin luonto-äiti näytti mahtiaan ja sotki ohjelmaamme aikalailla. Vankilasaari jäi näkemättä, oli liian tuulista ja sinne ei ollut sovittuna päivänä kuljetuksia. Pöytävuorelle pääsimme eri päivänä mitä olimme sopineet. Sinne eivät kaapelivaunut kulje liian kovassa tuulessa tai sumussa. No olihan se ilma kerrankin suotuisa ja näimme kerrassaan mahtavan paikan upeine näköaloineen.Alas vuorelta tulimme samoin kaapelivaunulla, vaikka siellä olisi ollut tosi mielenkiintoinenkin vaihtoehto tulla alas, lisämaksusta tosin. Siis tulla alas köysilaskeutumisena. Matkaa olisi ollut kait 200 - 300 metriä pystysuoraa seinämää pitkin. Huvituksen järjestäjät vakuuttivat, että tämä ei vaadi mitään ennakkokokemusta ja on ihan turvallista. No tämä huvitus jäi nyt kokematta, ehkä seuraavalla kerralla.

 

Muita huvituksia oli kaupunkikiertoajelu ja niemimaan ympäriajelu. Sää suosi ja näkymät olivat upeita ja mieltä avartavia. Varsinkin jonkinlaiset ennakkokäsitykset karisivat yksi toisensa jälkeen. Kaunis maa ja ihmiset ystävällisiä tosin myös kaupallisia. Laukunkantajat olivat varsin hanakasti laukuissamme kiinni, toisin sanoen avuliaita. Kerran unohdin tippien antamisen ja siinä kävi kolme laukunkantajaa jokainen vuorollaan kysymässä, että onhan kaikki hyvin. Viimein sieltä tuli sitten yksi noista kavereista pienen rahalaatikon kera ja näytti sitä, että pistä nyt edes jotain tänne. No tietty hekin saivat sitten pienen osansa turistin rahoista.

 

Kapkaupungissa tuli sitten koettua myös se mitä on olla juntti oikein hienossa paikassa. Sanoisinko melkein juntti junttien maasta. Rakas aviosiippani Pirkko oli pongannut jostain esitteestä, että kaupungissa on hotelli missä tarjotaan englantilaisittain kello viiden teetä. Tietty ohjeeksi annettiin myös, että pukeutuminen tulee olla siistiä ja paikan arvoon sopivaa.

 

No siinähän meikäläinen pistää päälleen ei nyt ihan ykkösiä, mutta kakkoset kuitenkin. Siis valkoista paitaa, pukutakkia ja niin edelleen. Paikalle saavuttuamme totesin, että väärä asu mikä väärä asu, siis minulla. Siisti asu tarkoittaa sitä, että sinulla on ylläsi jotain rentoa siis tarkalleen sanoen se 500 euron villapaita, jonka sinä olet ostanut vähintäänkin Pariisin Champs Elyseen kaupoista. Ja tietysti kaikki myös näkevät, että sehän se juuri on sinun ylläsi ja muukin pukeutuminen on samaa rataa. Juomani tee oli kyllä näine tunteineni hiukan karvasta, mutta vaimoni suurena teen ystävänä nautti kait tunnelmasta täysin siemauksin.

 

Ja sitten vastaus tuohon alussa esittämääni toiseen kysymykseen, tullako ryöstetyksi vai eikö tulla. Yleisesti ottaen Etelä-Afrikka on suhteellisen turvallinen paikka matkustella kunhan et itse tieten tahtoen etsiydy paikkoihin mistä varoitellaan ja liikut jalan vain päiväsaikaan. Myös paikalliset turistioppaat muistivat kertoilla mikä on turvallista ja mikä ei. Oma epämiellyttävä kokemukseni tältä sektorilta sijoittuu Kapkaupunkiin. Tulimme, perhe Siikaluoma, kerran niin sanotulta pitkältä illalliselta jalan kohden hotelliamme, siis tietysti hiukan huojuen kuten laulussa sanotaan. Ja niinhän siihen mustasta yöstä viereemme ilmestyi musta mies ja alkoi kaupustella rihkamaa. No ei tässä mitään, mutta kun emme olleet kiinnostuneita hänen tarjouksistaan alkoi kielen käyttö muuttua varsin agressiiviseksi tyyliin, etkös sinä pidä asunnottomista ihmisistä. No onneksi hotellimme turvaportti pelasti meidät enemmiltä keskusteluilta saatikka sitten muilta mahdollisilta seuraamuksilta. Itse jäin pohtimaan, että mitäköhän siellä mustassa yössä olisi tapahtunut, jos olisin oikeasti kaivanut rahani esille. Olisiko niistä lähtenyt kaverin pyytämä pieni osa vai kaikki tyynni. Vastaukseni siis kysymykseen on, emme tulleet ryöstetyiksi. Olimmeko lähellä tätä vai emme, jää ikuiseksi arvoitukseksi ja hyvä niin.

 

Ja sitten vastaus ensimmäiseen kysymykseen tullako syödyksi vai eikö tulla. Ei, en joutunut leijonien ruuaksi, eivätkä muutkaan perheeni jäsenet. Kapkaupungista matkustimme lentäen koilliseen Etelä-Afrikkaan pienelle lentokentälle ja sieltä sitten autokuljetuksena sinne jonnekin viidakon keskelle. Sinne missä jättihämähäkit, skorpionit, käärmeet ja leijonat elävät. Tavoitteenamme oli tietysti nähdä ja filmata niin sanotut viisi Afrikan suurta eli leopardi, leijona, sarvikuono, puhveli ja elefantti. Kirahvi ei kuulu tähän joukkoon vaikka sekin tuli nähtyä ja useita sellaisia. Teimme peräti neljä safari-ajelua, joista kaksi päättyi sysipimeään yö-ajeluun. Aamu-safarien jännittävin kokemus oli kait joutuminen suurehkon vaeltavan norsulauman keskelle. Siinähän istut avoautossa hiljaa ja koetat saada lähellä vaeltavista jättiläisistä muistoja valokuvin ja videoin. Oppaat ja autokuskit antoivat ohjeeksi ennen safareja, että autossa ei saa nousta seisomaan eikä eläimille saa antaa mitään kutsuhuutoja. No hyvinhän se meni tämänkin lauman kohtaaminen.

 

Sysimustassa yössä sitten kohtasimme yksinäisen urosleijonan, joka piti melkoista meteliä kulkiessaan. Ja taas me istuimme avoautossa ilman mitään suojaa leijonan kulkiessa siinä parin metrin etäisyydellä meteliään pitäen. Liekö hällä ollut naarasleijonan kaipuuta vai mitä tuo oikein mourusi, sitä ei uskallettu kysyä, filmailtiin vain hiljaa.

                                     

Saapuessamme safarimajoitukseen jouduimme kaikki allekirjoittamaan vastuuvapautuslausekkeet eli safarin pitäjä ei ollut vastuussa mistään. Pisti meitä sitten tikku sormeen, jouduimme käärmeen puremaksi tai leijonan syömäksi hän ei ole näistä vastuussa. Kyllähän tätä hiukan mietti siinä karjuva leijona auton vieressä, että silleen Afrikassa. Mitähän siinä olisi tapahtunut, jos emme olisi allekirjoittaneet vastuuvapautuksia? Olisikohan meidät suljettu paikalliseen savimajaan, ovi lukkoon ja päästetty pois vasta kun lähtömme aika koittaa.

 

Afrikan safarivierailuilla on tavoitteena nähdä ne viisi suurta, viisi pientä ja viisi rumaa. Safari on onnistunut kun olet nähnyt nämä kaikki. Kerran jouduin selittämään kanssamme kulkeville hollantilaisturisteille, että vaikka olette minut nähneet ette ole vielä nähneet sitä ensimmäistä rumaa, siis katso sinne viidakon puolelle, älä tänne auton sisälle, jos etsit sitä ensimmäistä rumaa. Meidän saldoksemme jäi vain nähdä ne viisi isoa. Paikka, jossa olimme safari-ajeluillamme, oli ja on edelleen nimeltään Krugerin kansallispuisto. Kansallispuistot ovat siellä hyvin vartioituja ja suojeltuja. Tästäkin huolimatta salametsästys on varsinainen riesa.

 

Tämä oli tällaista tavallista turistihöpinää. Näitähän riittää... Ja sitten varsinaiseen asiaan. Krugerista lensimme potkurikoneella takaisin Johannesburgiin, josta meillä oli privaatti-kuljetus Pretoriaan, tarkemmin sanottuna Pretoriasta koilliseen, missä varsinainen kongressi pidettiin. Kyseessä oli kongressikeskus Faircity Roodevallei nimeltään. Hyvin vartioitu ja suojeltu alue. Jouduimme menemään kahden suljetun ja vartioidun portin kautta keskukseen. Toinen läpäisi jopa sähköistetyn aidan. ICCF'n pääsihteeri herra myllynkivi eli Mr. Millstone ihmetteli ruokapöydässä kanssamme, että miltähän meitä suojellaan, ihmisiltäkö vai eläimiltä. No kaikkinensa turvallinen paikka. Kongressin järjestelyistä sinänsä jäi käsitys, että kaikki oli tehty viimetipassa jos ollenkaan. Esimerkkinä voin mainita sosiaalisen ohjelman, ladies programmit ja excursiot. Näistä ei ollut mitään tietoa vielä ensimmäisenä iltana. Ne julkistettiin vasta tiistaina kongressin kolmantena päivänä. Pääsihteeri Millstone kertoi jälleen kerran ruokapöydässä, että koko kongressin järjestelyt ja tiedon saanti kongressista alkoivat rullata vasta sitten, kun hän uhkasi jättää ICCF'n avustuksen kongressin järjestäjille maksamatta. Samaan hengenvetoon hän kertoi kuinka olimme Järvenpään kongressin järjestelyillä hemmotelleet heidät pilalle. Tämän hän toisti jopa kahteen kertaan. Siispä Esko ja Seija saivat jälleen kiitokset vuoden 2011 kongressista.

 

No sinänsä kongressin kokous meni varsin luonnikkaasti. Itselleni oli yllätys, että minua odotti GM-mitalini lisäksi toinenkin mitali. Olin tullut ensimmäisessä ICCF'n veteraani-cupissa kolmanneksi. Oli miellyttävää pokata tämäkin mitali heti avajaisissa. Kongressin järjestäjien järjestämä ohjelmapuoli oli varsin vaatimatonta, siis sitä ei ollut lainkaan. Mrs. Siikaluoma sen sijaan järjesti avajaisbanketissa esityksen. Ei, ei hän laulanut kuten Järvenpään kongressissa, vaan kyseessä oli muu show. Istuessamme ruokapöydässä hänen olkapäälleen tippui jostain jättihämähäkki ja siitäkös meidän rouva riemastui. Hän ei laulaessaankaan ole koskaan päässyt yhtä korkealle kuin mitä hänestä tällöin lähti. No tarjoilijat, nuo mustat miehet mustassa yössä, hoitivat kuitenkin hommansa tyylikkäästi ja meidän rouvamme saattoi jatkaa ruokailuaan.

 

Varsinaisen kokouksen maanantaina avasi herra Knol pitämällä avauspuheenvuoronsa paikallisella kielellä, joka on 7 - 8 kielen pohjalta historian saatossa rakentunut afrikaans. No tietty hän käänsi tämän myös englanniksi. Samalla hän esitteli myös Etelä-Afrikan herra Chess'n. Nimi jäi minulle arvoitukseksi, mutta käsitykseni mukaan hän oli varsinainen puuhamies sekä lähishakissa, että omassa lajissamme. No seremoniat sikseen... eihän niitä muita ollutkaan, ei ollut laulua, ei tanssia saatikka sitten haitarin soittoa. Oli vain avauspuheenvuorot ja sitten vain asiaan. Yksinkertainen on kait parasta ajatteli varmaan herra Knol.

 

Varsinainen kokous noudatteli perinteistä kaavaa, josta lyhyesti seuraavassa...

 

Tarkastettiin valtakirjat. Paikalla oli edustettuna 53'sta jäsenmaasta 35 eli 66 %. Itse edustin sekä Suomea että Viroa. Törmätessäni ensimmäisen kerran Mr. Millstoneen kysyi hän, että otanko vastaan Viron proxy'n, eli edustuksen. No tietty otinhan minä. Hän oli saanut Virosta tätä ehdottavan e-mailin ja olinhan minäkin saanut tästä jo varoituksen Suomessa ennen matkaani. Ennen valtakirjojen tarkastusta kuulimme tietysti ICCF'n hymnin ja pidimme pienen muistohetken edesmenneille ystävillemme.

 

Viime kongressin pöytäkirja, Järvenpää 2011, tarkastettiin. Tähän olisi ollut muun muassa Ruotsin Per Söderperg'llä muutosesityksiä, mutta ne äänestettiin kumoon. Osana tälle oli muun muassa se, että esitykset korjauksiksi oli tehty liian myöhään. Pääsihteeri oli ollut jo matkalla tämän vuoden kokoukseen kun niitä oli alkanut tippua. Siis vuoden 2011 pöytäkirja sai sinettinsä.

 

ICCF'n jäsenyys asioissa tapahtui muutoksia kokouksen päätökseen perustuen. Ensisijaisesti maksamattomien jäsenmaksujen johdosta ulos jäsenyydestä joutui seitsemän maata ja uusina jäseninä hyväksyttiin hakemuksensa perusteella kolme maata. Näin ICCF'n jäsenyydestä nauttii kaikkiaan nyt 49 maata tämän vuoden kokouksen päätöksiin perustuen.

 

ICCF'n presidentti Eric Ruch kävi talousasiat lyhyesti läpi. Varsinainen talouskomisaari oli estynyt olemaan paikalla terveydellisistä syistä. Kuultiin tilintarkastajien lausunnot. Hyväksyttiin tilit ja taloudenpito. ICCF'n talous on hyvässä kunnossa.

 

Direct Entry...tämä niin sanottu suorailmoittautuminen turnauksiin jatkaa suosiollista kasvamistaan, josta kokous esitti lämpimät kiitokset järjestelmän tekijöille. Kasvua edellisvuodesta oli noin 30 %. Muutenkin turnaustoiminta on ollut myötätuulessa. Pelien määrä on kasvanut. Tähän on osaltaan saattanut vaikuttaa turnausten osanottomaksujen alentaminen. Presidentti oli tyytyväinen samoin kuin kokousväkikin ja tällä linjalla jatketaan.

 

Turnaustoiminnasta ja varsinkin titteliturnauksista keskusteltiin vilkkaasti. Kuten omankin liittomme presidentti on jossain yhteydessä todennut on SIM-titteli kokenut pienoisen inflaation ja vaatimukset tittelin saamiseksi ovat liian lähellä IM-titteliä. SIM-arvon vaatimuksethan tulisi olla IM-tittelin ja GM-tittelin puolivälissä. Tästä oli seurauksena, että kongressi päätti hyväksyä SIM-tittelin vaatimusten kiristämisen tittelikomissaari Neil Limbert'n esityksen pohjalta. Samoin hyväksyttiin Limbert'n esitys, että mitalit ja parakraahvit jaetaan kongressissa eikä niitä postitella jälkikäteen. Tämä oli ihan käytännön järjestelyjä koskeva päätös. Kullakin aluekomissaarilla tai maan delegaatilla on velvollisuus hoitaa saamansa mitalit oikeaan osoitteeseen.

 

Kokous totesi tyytyväisenä vihdoin saadut tulokset uusitusta ICCF'n sivustosta. Tähän liittyen kuultiin palvelukomissaarin esitys, joka sisälsi informaatiota tulevasta. No aika näyttää mitä sieltä sitten tulee. Turnaustoimintaan liittyen käytiin mielenkiintoinen keskustelu uudesta ilmiöstä ja siitä onko se hyväksyttävää vai ei. Uutena ilmiönä on tullut esille kutsuturnauksissa maksettava starttiraha. Pelasit miten tahansa saat aina järjestäjien lupaaman starttirahan kunhan vain osallistut turnaukseen. Tsekithän panivat tämän hiljattain pystyyn omassa muistoturnauksessaan. Kokous hyväksyi uuden käytännön.

 

Uutena ikävänä piirteenä jouduttiin keskustelemaan ja tekemään päätöksiä pelien lopputuloksen sopimisesta. Pari pelaajaa oli mennyt sopimaan lopputuloksen pelistään, jotta toinen varmistaisi itselleen tittelin. Oliko tässä yhteydessä raha vaihtanut omistajaa jäi minulle epäselväksi. Tämä selvinnee aikanaan kunhan kongressin minutes (pöytäkirja) ilmestyy. No ajallista pelipannaahan tästä seurasi arvon pelaajille.

 

Peliarkiston suhteen kuultiin, tarkastettiin, arkistonhoitajan raportti ja hyväksyttiin hänen ehdotuksensa. Arkisto on vuoden 2013 alusta lukien avoin vain ICCF'n pelaajille eli niille joilla on tunnukset. Nythän se on ollut avoin kaikille, myös bisnesmiehille. Arkistonhoitajan raportti kertoi, että arkisto on siivottu; tuplat pois jne., viime heinäkuun alusta lukien. Samoin on Fisher 960-shakin pelit erotettu omaksi osiokseen.

 

Kansallisia turnauksia voidaan järjestää ilman, että ICCF veloittaa palvelujensa käytöstä. Pelien määrä rajataan 125'een vuositasolla näissä ilmaisturnauksissa.

 

Muutakin pientä sälää oli paljon. Niin kuin jo edellä kerroin turnaustoiminta herätti eniten keskustelua ja siihen liittyen asialistalla oli monia muutosehdotuksia. Nämä päätökset jätän julkaistavaksi varsinaisessa kokouspöytäkirjassa, jonka tuon aikanaan suomalaisten luettavaksi sellaisenaan. Pienestä sälästä mainittakoon vielä, että junior-cup'sta päätettiin luopua. Samoin jatkossa ei enää aloiteta master-norm turnauksia postiturnauksina. Serverit ne on poikaa.

 

Ehkä kaikkein erikoisin esitys, mistä kokouksessa keskusteltiin ja tehtiin päätöksiä oli se, että kunniapuheenjohtajilta ja kunniajäseniltä viedään oikeus osallistua ICCF:n hallituksen kokouksiin eikä heitä enää tarvitse informoida ICCF:n toiminnasta. Lisäksi pääsihteeri ehdotti, että kunniapuheenjohtajilta ja kunniajäseniltä viedään oikeus käyttää valtakirjaa. Perusteluna on, että nuo tittelit perustuvat työhön menneisyydessä eikä niiden perusteella voi antaa ikuisia oikeuksia tulevaisuuteen.

 

Miten tässä kävi jäi minulta näkemättä. Kotimatkani oli jo alkanut. Tämäkin selvinnee lopullisesta minutes-raportista.

 

 

Matkani, matkamme, oli mielenkiintoinen ja omalta osaltani ennakkoluuloja karsiva. Kaunis maa, ihmiset ystävällisiä ja avuliaita. Tippejä jakelin. Viisikymppinen vaihtoi helposti omistajaa, siis randeina. Tämä oli noin 5 Eur, joka sikäläisille lienee suurehko summa. Maa sinänsä oli varsin halpa. Söimme kolmeen pekkaan niin sanotun pitkän listan illallisella kaikkine asiaan kuuluvine juomineen ja kustannus oli alle 100 Eur. Tosin juniorimme ei luonnollisesti koskenut alkoholijuomiin. Onhan se hyvä kun on joku selväkin ihminen mukana siellä Afrikan mustassa yössä horjuessa.

 

Ja loppuun jokunen valokuva matkalta...

 

         
      
    

 

     

Matkakertomuksen kirjoitti

 

Auno Siikaluoma, GM


                                                     

Aloitusivulle

 

Sivua päivitetty 14.11.2012