7 to 15.8. 20.00 Konala FC Toffee -WeTP 0-2 (0-1)
Maalit: E. Jääskeläinen, J. Rytkönen
ALOITUS VAIHTOPELAAJAT
S. Ristoja N. Papula T. Ristoja
T. Keskisarja
J. Rytkönen
P. Eronen M. Hartikainen P. Satukangas E. Jääskeläinen J. Hiltunen
M. Nouro P. Hokkanen M. Alava
T. Hynynen
Lopultakin avauspisteet sarjassa kovan työn seurauksena.
Meitä helpotti tosin suuresti, että vastustaja pelasi vajaalla, ensin n. 15 min kahden miehen vajauksella ja lopun pelin yhden vajaalla. Ja se näkyikin väsymisenä varsinkin toisen puoliajan lopuilla.
Vastus oli meitä selvästi taitavampi, mutta he eivät ehkä itsekään uskoneet pärjäävänsä vajaalla ja jotenkin tuntui, että viimeinen rutistus jäi puuttumaan.
Esko teki hienon maalin nostamalla oikealla ulkosyrjällä vastaantulleen maalivahdin yli. Tilannetta edelsi hyvä pystysyöttö pakin taakse johon Esko ryntäsi perään pakki kannoillaan. Veskarikin juoksi vastaan, mutta Esko ehti nippa nappa ensin ja viimeistely oli parasta tasoa siiihen tilanteeseen.
Maalia seurasi pitkä huono jakso, jossa roikuimme joten kuten mukana, eikä vastustajan tehot olleet aivan kohdallaan.
Peli ratkesi lopullisesti toisen puoliajan lopuilla, kun Paul pääsi yksin vasemmalta laidalta läpi aina päätyrajalle asti. Paul hyökkäsi pallon kanssa maalia kohti ja lähetti poikkisyötön maalin editse, joka läpäisikin koko kaluston maalin edustalla, eli 2-3 meidän pelaajaa ja 2-3 pakkia, aina takatolpalle asti, jonne Jarmo oli parahultaisesti rynnännyt. Terävä sijoitus tyhjään maaliin kärkkärillä katkaisi vastustajan selkärängan lopullisesti.
Tällä kertaa pelasimme taktisesti viisaasti johtoasemassa siivoamalla pallon vaaratilanteessa aina sivurajalta yli tai kauemmas omalta maalilta. Pallojen haku kulutti selvästi vastustajan energiaa ja antoi aikaa puolustukselle ryhmittyä uudelleen.