Haastattelussa Suomen mestari Mika Karttunen

Mika Karttunen, olet voittanut tänä vuonna Suomen mestaruudet pitkässä pelissä, pikapelissä ja nopeassa shakissa sekä nopean shakin joukkuemestaruuden. Miltä tuntuu? Ja miten selität menestyksesi?

Aloitetaan alusta. Miten ja minkä ikäisenä aloitit shakinpeluun?
-Serkku opetti siirrot, kun olin seitsemän. Mutta innostuin shakista vasta myöhemmin, kun olin koulussa 3. luokalta lähtien shakkipainotteisella luokalla Kuopiossa. Opettaja Heikki Hurskainen osasi tehdä pelistä mielenkiintoista lapsille. Joukkueemme voitti myöhemmin koulujoukkueiden Pohjoismaiden mestaruuden..

Miten olet oppinut pelaamaan noin hyvin shakkia? Onko sinulla ollut valmentajia vai oletko itseoppinut?
-Minua valmensi Kuopiossa shakkimestari Hannu Heino. Enimmäkseen olen kuitenkin opiskellut shakkia itse lähinnä kirjoista. Opin paljon varsinkin Ludek Pachmanin kirjasta Modern Chess Strategy. Opiskelumotivaatio kasvoi, kun huomasin pärjääväni hyvin kotimaisissa ja pohjoismaisissa nuorten turnauksissa..

Mitkä ovat olleet parhaat saavutuksesi tähän mennessä?
-Neljä henkilökohtaista pitkän pelin Suomen mestaruutta. Ja myös hyvällä porukalla voitettu seurajoukkueiden SM. On hienoa voittaa porukalla. Kun voittaa pelin henkilökohtaisessa kilpailussa vaikkapa hyvää kaveriaan vastaan, se tarkoittaa samalla sitä, että kaveri häviää. Yksittäisistä saavutuksista tulee mieleen myös joukkueiden EM-kisat Saint-Vincentissä 2005. Pääsin samalle palkintopallille Ivantshukin ja Naiditschin kanssa. Olin kakkospöydän toiseksi paras pelaaja, ja suorituslukuni oli yli 2700.

Miten selität joukkueesi Tammer-Shakin hyvän menestyksen viime vuosina?
-Meillä on hyvä joukkuehenki. Peleihin valmistaudutaan kunnolla ja pelataan joukkueen eteen. Joukkuessamme on myös paljon kamppailupelaajia, jotka eivät välttämättä suostu tasa-asemassa tasapeliin vaan yrittävät kääntää ne voitoksi, jos ottelutilanne sitä vaatii. Tai puolustavat huonojakin asemia viimeiseen asti, jos ottelu pitää voittaa.

Mitkä ovat tavoitteesi? Haluatko nousta suurmestariksi? Pelaatko ammatiksesi?
-Olen tällä hetkellä kansantaloustieteen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa, teen tutkimusta apurahalla. En ole harjoitellut shakkia systemaattisesti vuoden 2002 jälkeen. Pelasin silloin kaksi kansainvälistä turnausta, joissa yritin tehdä tittelituloksia. Silloin huomasin, että suurmestariksi tulemiseen vaaditaan niin paljon työtä, että saavutuksesta maksettava hinta voi olla liian suuri.

Millä elät? Oletko saanut pelaamiseen julkista tai yksityistä sponsoritukea?
-Olen shakin sekatyömies. Annan simultaaneja ja pidän luentoja, jos pyydetään ja sopii aikatauluihini. Vuonna 2007 olin myös Suomen Keskusshakkiliiton nuorisovalmentaja. Lisäksi kirjoitan shakista Suomen Shakkiin. Turnauksista saa palkintoja, jotka eivät ole suurensuuria, mutta onhan se kivaa, että harrastuksestaan saa jotakin korvausta myös rahallisesti. Vaikka shakki onkin peli, johon ei kyllästy. Peli itsessään riittää pitämään mielenkiinnon yllä.

Entä mitkä ovat olleet pahimmat pettymyksesi ja munauksesi?
-Harmittavat takaiskutkin voivat olla tärkeitä, koska niiden avulla voi kehittyä. Minulla tällaisia ovat olleet nuo vuoden 2002 turnaukset Budapestissä ja Belgradissa. Niiden jälkeen päätin käyttää aikaa muuhunkin kuin shakinpeluuseen. Ja viime vuoden shakkiolympialaisissa Dresdenissä suorituslukuni FIDE:n virallisen laskentakaavan mukaan jäi 2596:een, kun suurmestaritulokseen vaadittava luku olisi ollut 2600. Myös SM-pikapeleissä on pari kertaa käynyt ikävästi. Vuonna 2002 johdin turnausta vielä muutamaa kierrosta ennen loppua, mutta romahdin täysin, ja Tomi Nybäck voitti kisan. Ja vuoden 2005 kilpailussa taisin olla liian innoissani, kun kisaan osallistuivat kerrankin yhtä aikaa Suomen parhaat pikapelaajat, Nybäck, Sammalvuo ja minä, ja jäin kauas palkintosijoilta. SM-kisoissa yritetään kuitenkin aina pelata mahdollisimman hyvin, kun ne järjestetään vain kerran vuodessa ja niiden tulokset muistetaan myöhemminkin. Jos pelaa huonosti yhden tavallisen viikonlopputurnauksen, niin sillä ei ole niin väliä.

Ketkä pelaajat ovat olleet idoleitasi tai vaikuttaneet kehitykseesi?
-Alkuun Capablanca ja Aljechin. Juniorina luin heistä kertovan kirjan Kaksi shakkineroa. Vaikuttavinta siinä oli, että kahdella aivan erilaisella pelityylillä voidaan saavuttaa sama tulos. Oli myös mielenkiintoista saada tietää, millaisia nuo pelaajat olivat shakkilaudan ulkopuolella. Oma pelityylini on lähempänä Capablancaa, vaikka pidänkin Aljechinin pelityyliä näyttävämpänä. Myöhemmin olen tutkinut paljon myös Karpovin pelejä, vaikka mielestäni maailman kaikkien aikojen pelaaja on silti Kasparov. Hän pysyi huipulla hyvin kauan ja oli hyvin muuntautumiskykyinen. Hän osasi myös hyödyntää tietokoneita ja voitti nekin uusien sukupolvien pelaajat, jotka ovat kasvaneet tietokoneiden kanssa.

Entä keistä pelaajista Suomessa ja ulkomailla on tullut ystäviäsi ja kavereitasi?
-Varsinaiset shakkiystävät ovat enimmäkseen suomalaisia. On luonnollista, että yhteisestä harrastuksesta riittää puheenaihetta kavereiden kanssa. Shakki on myös sosiaalinen peli, vaikkei pelien aikana juuri puhutakaan. On myös mielenkiintoista päästä keskustelemaan sellaisten huippupelaajien kanssa, joista kirjoitetaan jatkuvasti shakkilehdissä.

Miten harjoittelet?
-En siis ole harjoitellut vakavasti moneen vuoteen. Aiemmin tein erilaisia projekteja ja yritin parantaa heikkouksiani, esim. avauksia mustilla tai lähettiloppupelejä, joita en osannut pelata ollenkaan. Saatoin lukea vuorotellen esim. jotain tiettyä avausta käsittelevää kirjaa, opasta keskipelistrategiasta ja loppupelistä. En ole käyttänyt paljon tietokoneita. Tuohon aikaan tietokannat varsinkaan avauksista eivät olleet vielä kovin tarkkoja. Nykyisin voi mennä viikkoja täysin ilman shakkia. Seuraan huipputurnausten pelejä verkosta, mutta kevyesti, ilman tarkempaa analyysiä. Käyn keskusteluja samoja avauksia pelaavien kavereiden kanssa, mikä auttaa esim. valmistautumista liigapeleihin.

Mitä shakkikirjoja tai muita harjoitteluvälineitä suosittelisit harrastajapelaajille?
-Riippuu heidän tasostaan. Yleisesti voisi sanoa, että monet kiinnittävät liikaa huomiota avausteoriaan. Aikaa kannattaisi käyttää enemmän pelin ymmärtämiseen, ettei käy niin, että osaa kehittää nappulat hyviin asemiin, muttei tiedä, mitä sitten tehdä niillä. Jos osaa hyvin keski- ja loppupeliä, niin osaa pelata myös avauksia, vaikka joutuisikin käyttämään avausvaiheessa enemmän aikaa. Tasolle 1800-1900 voisi ehkä suositella tuota jo mainittua Pachmanin keskipelikirjaa.

Miten luonnehtisit pelityyliäsi? Millainen peli- ja elämänfilosofia sinulla on? Elätkö samalla tavalla kuin pelaat?
-Aikaisemmin olin rauhallinen asemapelaaja. Hinkkasin pieniä etuja voitoksi. Nykyisin pelaan räväkämmin. Iän myötä asioita näkee eri tavalla. Nykyisin pidän shakkia ennen kaikkea henkisenä kamppailupelinä. Esimerkiksi riskialtis ratkaisu voi olla hyvä, jos riskit vastapelaajalle ovat vielä suuremmat kuin itselle. Olen myös alkanut pelata eri avauksia eri vastustajia vastaan ja etsiä heidän heikkouksiaan. En kuitenkaan koe elämää yleensä kamppailuksi. Shakissa kilpailutilanteeseen mennään vapaaehtoisesti ja noudatetaan sovittuja sääntöjä. Elämässä taas säännöt vaihtelevat tai joskus tuntuu, ettei niitä edes ole. On ehkä liian länsimainen ajattelumalli, että kaikkia ihmisiä vastaan tulisi jatkuvasti kamppailla. On tärkeämpää elää mielekästä elämää, josta voi olla iloa ja hyötyä myös muille.

Mitä tekisit, jos et pelaisi shakkia?
-Harrastaisin varmasti jotakin muuta kamppailulajia. Harrastan nykyään myös sulkapallon pelaamista. Olen huomannut siinäkin, että erilaisilla pelityyleillä voi menestyä ja että omaa tyyliä kannattaa vaihdella vastustajan tyylin mukaan.

Siirrytään välillä hömppäosastolle. Mikä on suosikkiruokasi?
-Se vähän vaihtelee, mutta sanotaan vaikkapa vuohenjuustopasta, jossa on aurinkokuivattuja tomaatteja, punasipulia ja pinjansiemeniä. Yleensäkin esim. italialaistyyppinen ruoka ja tulinen ruoka, sekä myös kiinalainen ruoka käy mainiosti. Perinteisestä suomalaisesta ruoasta en oikein pidä, paitsi savulohesta.

Entä suosikkijuomasi?
-Kahvia tulee juotua paljon.

Suosikkielokuvasi ja –näyttelijäsi?
-Varsinaista suosikkia ei ole, mutta näyttelijöistä sanotaan vaikkapa Anthony Hopkins. Elokuvista tulee mieleen Memento, joka kertoo henkilöstä, jonka muisti on vaurioitunut onnettomuudessa, ja joka joutuu tutustumaan ympäröiviin ihmisiin aina uudestaan. Elokuvan voi tulkita monella tavalla, mutta se muistuttaa esimerkiksi siitä, että se mitä olemme, riippuu erittäin paljon siitä, millaisia muistoja meillä on elämänpolulla vastaan tulevista ihmisistä ja tapahtumista.

Millaisesta musiikista pidät?
-Tämäkin vähän vaihtelee, ja lähinnä mielialojen mukaan. Aiemmin kuuntelin paljon ulkomaalaista raskaampaa, kuten esim. Metallicaa, Nirvanaa ja Offspringia. Viime aikoina olen kuunnellut enemmän suomalaista. Viimeisimmät villitykset ovat Risto ja Kauko Röyhkä, mutta koko Kauko Röyhkän tuotanto vaikuttaa kiinnostavalta. Hän on tuottelias kaveri, jolla on kyky muuntautua ja hyvin sana hallussa. Yleensäkin pidän suomalaisesta musiikista, ja vaikkapa sellaisista yhtyeistä kuin Tehosekoitin, Egotrippi, Apulanta ja Viikate.

Mikä on suosikkikirjasi, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
-Tällä hetkellä luen Kauko Röyhkän kirjaa Ocean City, se vaikuttaa hyvältä, joten se pitää saada loppuun...

Entä suosikkishakkikirjasi?
-Varmaankin se Pachmanin kirja. Avauskirjoista myös Peter Wellsin kirja Trompowskysta, joka on suosikkiavaukseni. Kirjassa on esimerkkejä myös omista peleistäni. Yleensäkin pyrin nopeasti avausteoriasta ulos. Harvinaisemmat avaukset päivittyvät hitaammin, eikä niitä tarvitse harjoitella yhtä paljon. Sitä parempi, mitä nopeammin pääsee pelaamaan omillaan. Shakkia olisi ollut hienoa pelata 1800-luvulla, jolloin kaikkea teoriaa ei ollut vielä keksitty.

Mitkä ovat parhaat pelaamasi yksittäiset pelit?
-Minulla ei ole kovin hyvä muisti, enkä muista kaikkia pelejäni ulkoa, mutta sanotaan Dresdenin olympialaisten viimeisen kierroksen voitto tanskalaista Gludia vastaan ja voitto Solozhenkinistä ShakkiNet-turnauksessa 2002.

Entä suosikkisi muiden pelaamista peleistä?
-En ole hyvä muistamaan yksittäisiä pelejä, mutta pelaajista suuren vaikutuksen ovat tehneet esim. Aljechin, Kramnik ja Karpov. Muutama vuosi sitten seurasin mielenkiinnolla myös Topalovin pelejä. Hän oli silloin erittäin hyvässä kunnossa.

Millaisia hauskoja tai vähemmän hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut turnausmatkoillasi?
-Kaikki kommellukset eivät ole painokelpoisia, mutta ensiksi tulee mieleen Plovdivin EM-kisat 2003. Hotellissa oli yöllä sähkökatko, eikä hanasta tullut vettä. Aamulla katosta tippui vettä. Ajattelin, että yläkerrassa oli varmaan vesivahinko ja menin rauhassa aamiaiselle. Kun menin takaisin huoneeseen, en saanut ovea auki. Se oli vedestä turvonnut ja jouduttiin rikkomaan. Sain vaihtaa huonetta ja asuin kilpailun loppuajan sviitissä...

Miten Suomen shakkielämää voisi mielestäsi kehittää ja shakkitasoa nostaa?
-Jos siihen olisi helppo konsti, se olisi kai jo tehty. Potentiaaliset harrastajat olisi hyvä saada mukaan toimintaan. Shakki ei ole mikään massalaji, mutta tiettyjä ihmisiä kiinnostaa suunnitelmallinen älyllinen toiminta ja myös kamppailullisuus. Suomen Shakin viimeaikainen muutos on ollut hyvä asia. Jos kirjastoissa on esillä shakkia mielenkiintoisesti esittelevä lajilehti, se nostaa shakin profiilia ja voi tuoda uusia jäseniä kerhoihin. Kerhojen tulisi ottaa paremmin vastaan uudet pelaajat. Monia kerhoja ovat vetäneet vuosikymmeniä samat ihmiset, jotka ymmärrettävästi ovat leipiintyneet. Olisi hyvä saada lisää talkoohenkeä, vaikka se ei olekaan yleistä tässä ajassa, missä elämme. Shakkia voisi myös mennä esittelemään kansanjuhliin. Voisi vaikka järjestää huvittavia nopean pelin turnauksia puistoshakkinappuloilla...

Entä mitkä ovat hölmöimmät kysymykset, joita sinulle ovat esittäneet shakista yhtään tuntemattomat maallikot?
-Ainakin se, että mikä on pisin peli, jonka olen pelannut. Se näyttää, että kysyjä ei tiedä shakista mitään. Pelin pituudella joko ajallisesti tai tehdyn siirtomäärän mukaan ei ole mitään merkitystä. Ihmiset myös pitävät usein itsestään selvänä, että minulla on hyvä muisti, mutta tämä ei tosiaankaan pidä paikkansa.

Mitä muuta haluaisit kertoa ShakkiNetin lukijoille?
-Joskus sitä miettii, onko käyttänyt niin paljon aikaa shakkiin turhaan. Mutta ei, shakki on mielestäni hyvä harrastus. Se on kehittävää, eikä pelkästään viihteellistä. Shakissa joutuu tekemään jatkuvasti päätöksiä, mikä kehittää arvioimaan vaihtoehtojen hyvyyttä, tätä voi soveltaa myös arkielämän ongelmissa.

Entä mitä hyvää olet tehnyt tänään?
-Hmm..no, tänä aamuna sain erään naisen hymyilemään.

17.7. 2009 Tampere, Antti Parkkinen