LOGO

Takaisin
ShakkiNet-sivulle

ELO-skandaali, osa 2 - Huijausta myös Saksassa

Tuore ChessBase Magazine (68 - helmikuu 1999) kertoo opettavaisen tarinan, joka saattaa muuttaa myös suomalaisten shakinpelaajien vastustajiensa tarkkailua. Joulukuun lopussa pelattiin Böblingenin avoin turnaus. Runsaan 300 pelaajan turnauksen ensimmäistä sijaa jakoi 1923-vahvuuspisteinen Clemens Allwermann. Hänen häviötön tuloksensa oli 7,5/9. Yllättäen kyseessä ei ollut 17-vuotias superlahjakkuus, vaan 55-vuotias jo vahvuuslukunsa vakiinnuttanut pelaaja. Hänen turnauksessa saavuttamansa tehopisteluku (tournament performance rating) oli 2658.

Turnauksen yllättäjä paljasti itsensä huijariksi Kalinitschevia vastaan pelaamansa pelin jälkeen toteamalla loppuaseman olevan kahdeksan siirron matti. Tähän Kalinitchev vastasi, että enpä luule, johon sai vastauksen, että tarkista niin huomaat että olen oikeassa. ChessBasen Frederic Friedel näytti kyseistä loppuasemaa useille huippupelaajille Wijk aan Zeessa. Kukaan ei löytänyt mattijatkoa. Anand vastasi, että ilman etukäteistietoja hän olisi arvellut matin tulevan noin 13 siirrossa.

Shakkiohjelma Fritz löytää tehokkaassa PC:ssä mattijatkon hieman yli minuutissa. Allwermanin muidenkin pelien siirrot muistuttuvat enemmän Fritzin kuin vahvojen suurmestarien siirtoja. Hän ei ole tunnustanut huijausta eikä tekotapa ole selvinnyt. Hänen kuitenkin tiedetään pitäneen elektronisten laitteiden kauppaa. Saksalaisten lehtien kirjoitettua tapauksesta Allwerman puolustautui kirjeellä, jossa hän viittasi toisen kierroksen peliinsä. Peli Giacopellia vastaan päättyi tasan. Ratkaisevassa 34. siirrossa Allwerman mustilla löi lähetillä valkean ratsun g2:sta. Fritz suosittelee asemassa toisen lähetin siirtoa h2:een. Siis oliko siinäkin kyse vain kuulohäiriöstä?

Linkkejä aiheeseen liittyen

Lisätietoja ELO-laskennasta

Suomeksi editoinut Jyrki Lehtosaari, Kuusankoski.

Opas Sivu päivitetty 8.3.1999